Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunutta tietomurtoa ja asiakkaiden tietojen vuotamista tutkitaan keskusrikospoliisissa (KRP) yhä aktiivisesti. Päätutkintalinja osoittaa Euroopan ulkopuolelle.
– Sen kanssa on edetty ja sen kanssa tehdään edelleen töitä, sanoo tutkinnanjohtaja Marko Leponen.
KRP ei vielä kommentoi, mistä maista on kyse ja kuinka monta epäiltyä asiassa on. Ulkomaille johtavat jäljet eivät Leposen mukaan tarkoita sitä, ettei suomalainen tekijä olisi yhä mahdollinen.
– Se, että tutkintalinja johtaa ulkomaille, ei missään nimessä poissulje suomalaisen tekijän mahdollisuutta. Aika näyttää, onko siellä kotimainen, ulkomainen vai molemmista koostuva tekijäjoukko.
Vastaamoon kohdistui yhtiön itsensä mukaan tietomurto marraskuussa 2018 ja maaliskuussa 2019. Lokakuussa 2020 yhtiö kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla.
Leposen mukaan tietomurron ja kiristyksen välisen ajan perusteella on mahdollista, että tietomurron tekijä ja kiristäjä ovat eri taho. KRP tutkii asiassa törkeää tietomurtoa, törkeää kiristystä ja törkeää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä.
Osa maksoi lunnaat kiristäjille
Poliisin mukaan Vastaamon tietokannassa oli noin 33 000 ihmisen tiedot. Noin 22 000 ihmistä teki asiassa tutkintapyynnön, ja heistä vain noin 6 000:lta on tähän mennessä saatu täydentävä lausuma. Leponen sanoo, että lausumia odotetaan vielä lopuiltakin rikosilmoituksen tehneiltä. Lisäksi poliisi toivoo, että ne, jotka eivät ole vielä tehneet rikosilmoitusta, tekisivät sen.
Tähän mennessä poliisin tietoon on tullut noin sata tapausta vuodettujen tietojen väärinkäytöstä, esimerkiksi epäillyistä identiteettivarkauksista. Lisäksi poliisille on saapunut 10–15 rikosilmoitusta siitä, että kiristäjille on maksettu vaadittuja lunnaita.
Tietosuojarikoksesta epäillään alle viittä Vastaamon työntekijää
Tietomurron ja kiristyksen lisäksi KRP on tutkinut Vastaamon työntekijöiden osuutta tietojen vuotamiseen. Leposen mukaan asiassa tehdään viimeisiä kuulusteluja ja esitutkintapöytäkirjaa täydentäviä töitä. Näillä näkymin asia siirtyy lokakuussa syyttäjälle. Tietosuojarikoksesta epäillään alle viittä henkilöä.
– Poliisin epäilys tässä vaiheessa on tahallisuuden ja törkeän huolimattomuuden välillä. On syyttäjän tehtävä katsoa, vastaako se lopulta myös hänen näkemystään, Leponen sanoo.
Tahallisuudella tarkoitettaisiin asiassa sitä, että Vastaamossa on oltu tietoisia tietoturvapuutteista.