Viime yönä halla vieraili sekä Lapin Enontekiössä että Jomalassa Ahvenanmaalla, kertoo Ilmatieteen laitos. Yön alhaisin lämpötila, -0,3 astetta, mitattiin Jomalassa.
– Jomalan öiset lukemat olivat hieman yllättäviä. Yleensä siellä on tähän vuodenaikaan öisin noin 5–10 astetta, päivystävä meteorologi Laura Tuomola kertoo.
Tuomolan mukaan lämpötilan vuorokausivaihtelu on saarella kuitenkin aika suurta. Öisiä pakkaslukemia selittävät ainakin osin pohjoisen virtauksen mukanaan tuoma kylmä tuuli.
Idässä sateista ja koleaa
Koleaa on tänään ollut myös Itä-Suomessa. Esimerkiksi Puolangan mittausasemalla mittarin lukemat olivat nousseet puolenpäivän aikoihin vain 9,9 asteeseen, Tuomola kertoo.
Päivä on ollut itäisessä Suomessa sateinen, ja iltaa kohti sateet leviävät myös Keski-Suomeen.
– Sunnuntaina lämpötila voi idässä nousta 16–17 asteeseen. Virtaus kääntyy niin, että tuuli tulee lounaasta, ja se lämmittää ilmaa hieman.
Lapissa lämpötila voi sateiden vuoksi jäädä 13–16 asteeseen.
Muualla Suomessa lämpötila on noin 20 asteen molemmin puolin. Lämpimintä on Tuomolan mukaan maan lounaisosissa, jossa mittari voi kivuta jopa 24 asteeseen.
Sää on pääasiassa poutaista, mutta yksittäisiä sadekuuroja voi tulla.
Tiistaina on sateista liki koko maassa
Ensi viikolla sää jatkuu epävakaisena.
Maanantaina Keski-Suomesta ylöspäin tulee kuuroja, ja maan eteläosissa on pääosin poutaista.
– Tiistai puolestaan on todella sateisen näköinen pitkälti koko maassa. Ukkostakin voi tulla, Tuomola sanoo.
Tiistaina sää viilenee myös eteläisessä Suomessa, ja lämpötila vaihtelee noin 20 asteen molemmin puolin.