Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Borrell ja G7-maiden ulkoministerit tuomitsevat Kiinan sotaharjoitukset, ASEAN-johtajat varoittavat avoimesta konfliktista Taiwanin vuoksi

Taiwanin mukaan Kiinan suunnittelemat sotaharjoitukset tulevat osittain Taiwanin aluevesille.

Euroopan Unionin ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Joseph Borrell kritisoi Kiinan suunnittelemia “aggressiivisia” sotilasharjoituksia Taiwaninsalmella.

Borrell sanoi Twitter-tilillään, että ei ole oikeutettua käyttää vierailua syynä sotilaalliselle toiminnalle Taiwaninsalmella.

Sama todettiin Borrellin ja G7-maiden ulkoministerien yhteisessä kannanotossa, jossa vaadittiin Kiinan ja Taiwanin erimielisyyksien selvittämistä rauhanomaisin keinoin ja yhteyksien pitämistä avoimena väärinkäsitysten välttämiseksi.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi vieraili tiistaina ja keskiviikkona Taiwanissa, mikä raivostutti saarta omanaan pitävän Kiinan.

Borrell on myös vierailulla Aasiassa mutta Kambodzhassa, missä hän tapaa Kaakkois-Aasian maita.

Kaakkois-Aasian kymmenen valtion Asean-järjestön koolla olevat ulkoministerit taas varoittelivat, että provokatiiviset toimet voivat johtaa “virhearvioihin, vakavaan selkkaukseen, avoimeen konfliktiin ja ennustamattomiin seuraamuksiin”.

Kiina aikoo käynnistää torstain aikana massiiviset sotaharjoitukset kello seitsemältä Suomen aikaa. Kiinan laivasto aikoo siirtää aluksiaan alueille, jotka ovat lähimmillään vain 12 kilometrin päässä Taiwanin rannikosta.

Valtiollinen Xinhua-uutistoimisto kertoi, että tiistain aikana tehdyt pienemmät harjoitukset simuloivat Taiwanin saartamista.

Valtion Global Times-lehden haastattelemien armeija-analyytikkojen mukaan taas Kiinan armeija aikoisi ampua ohjuksia Taiwanin ylitse ensimmäistä kertaa.

Taiwanin hallitus varoitti keskiviikkona laivaliikennettä välttämään Kiinan merkitsemiä alueita ja kommentoi, että Kiinan toimet häiritsevät 18 eri kauppareittiä yhdellä maailman vilkkaimmin liikennöidyllä merialueella.

– Jotkin Kiinan harjoitusalueet tulevat Taiwanin aluevesille, Taiwanin puolustusministeriön Sun Li-Fang sanoi keskiviikkona.

Hän lisäsi, että Kiinan toimet ovat irrationaalinen teko, joka haastaa kansainvälisen järjestyksen.