Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalaisten Marianne ja Mika Piitulaisen valtavan surun jälkeen tuli onni: "Sagan kuolema pelasti Nean"

Pariskunta on kokenut pahimman, oman lapsen kuoleman.

Saga olisi nyt 16-vuotias, jos hän olisi saanut elää.

– Kyllä sitä monesti miettii, millaista Sagan elämä tänään olisi, isä Mika Piitulainen sanoo.

Oli joulu 2005. Mika ja Marianne Piitulainen odottivat esikoistaan. Vauvan huone Ruskeasannassa sijaitsevassa omakotitalossa oli valmiina. Sänky, vaunut, vaatteet ja tarvikkeet odottivat pientä, suuresti toivottua perheenjäsentä. Saga oli saanut alkunsa kevyiden lapsettomuushoitojen jälkeen.

– Hän oli erittäin toivottu, vanhemmat kertovat.

Raskausaika oli sujunut hyvin. Laskettuaika oli 12. tammikuuta 2006. Marianne Piitulainen kävi neuvolassa joulun pyhien jälkeen. Raskausviikkoja oli tuolloin lähes 38.

– Neuvolassa ei tahdottu saada sydänääniä kuulumaan.

Usean yrityksen jälkeen sydänäänet löytyivät. Äiti lähetettiin varmuuden vuoksi ultraan.

– Kätilöopistollakaan ei meinattu saada sydänääniä kuuluviin. Lääkäri puhui pääni yli latinaksi, että epäilee sydänvikaa. Minulle hän sanoi, että olisi toivonut vauvan liikkuvan enemmän.

Sydänäänet lopulta löytyivät. Äiti kotiutettiin ja sovittiin seuranta-aika seuraavalle päivälle.

– Yöllä vauva alkoi liikkumaan vimmatusti. Sitä kesti kaksi tuntia, enkä saanut nukuttua. Sen jälkeen tuli hiljaista, ja nukahdin.

Perjantaiaamu Kätilöopistolla oli toiveikkaampi, tai niin luultiin.

– Minulle kerrottiin, että synnytys on jo lähtenyt käyntiin. Saatiin myös todella hyvä sydänkäyrä, Marianne Piitulainen kertoo.

Valitettavasti sydänkäyrä oli äidin.

Synnytys tuntui etenevän verkkaisesti ja äitiä sekä vauvaa oltiin kotiuttamassa jälleen.

– Kätilö kertoi, että edellisenä päivänä minulle oli varattu ultra-aika ja voisin toki sen käyttää, vaikka nyt sydänkäyrä saatiinkin.

Ultrassa aika pysähtyi.

– Lääkäri käänsi laitteen pois ja totesi minulle, että se on rikki. Hän juoksi huoneesta ulos. Pian väkeä oli paljon.

Vauvan sydän oli pysähtynyt, mitään ei ollut tehtävissä. Marianne Piitulainen synnytti kuolleen tyttären 13 tunnin jälkeen.

– Kun Saga syntyi, toivoin, että lääkäri olisi ollut väärässä, mutta oli vain hiljaisuus. Ensin itki kätilö, sitten Mika ja viimeisenä minä.

Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi selvisi fetomaternaalivuoto, joka on harvinainen ja vakava raskauskomplikaatio, jossa sikiön veri vuotaa istukan kautta äitiin. Saga oli vuotanut 98 prosenttia verestään.

Saga ei koskaan päässyt kotiin asti. Vauvanhuone pysyi koskemattomana. Isä teki appiukon avustamana vauvalle arkun, jonne äiti laittoi lämmikkeeksi raskausaikana kirjailemansa peiton. Hautajaispäivästä muistuttavat valokuvat, muistikuvia vanhemmilla ei juuri ole.

Elämä jatkui sumun peitossa, mutta haave pienokaisesta eli. Yrityksistä huolimatta vauvaa ei kuulunut. Lapsettomuushoidoissa siirryttiin koeputkihedelmöitykseen, joista uusi toivo sai alkunsa, mutta vain hetkeksi. Raskaus päättyi keskenmenoon viikolla 11.

– Hän oli toinen lapsemme.

Kolmannen alkion siirrosta sai alkunsa Aleksi, joka täyttää pian 12 vuotta. Aleksin kanssa raskaustaival sujui hyvin, vaikka pelko oli läsnä. Pian sai hedelmöityshoidoilla alkunsa myös Nea.

– Kun kuulimme, että kohdussa kasvaa tyttö, sanoin, että hän ei tule selviämään, Marianne Piitulainen muistelee.

Äidin intuitio tiesi paljon. Raskausviikolla 33 vauvan liike hidastui. Kätilöopistolla tutkimuksissa todettiin, että ei ole hätää, sillä napanuoran virtaus on tällä kertaa loistava.

Mutta virtaus oli väärään suuntaan, jota laite ei kertonut.

– Luultiin, että kaikki on hyvin. Jäin kuitenkin sairaalan seurantaan. Nea aloitti samanlaisen valtavan liikehdinnän kuin Saga. Tiesin, että Nea on kuolemassa.

Nean sydänäänet romahtivat pian ja hän syntyi hätäsektiolla keskosena, 2 200 gramman painoisena. Nea oli menettänyt jo 95 prosenttia verestään äidille. Perhe oli saman tilanteen edessä jo toistamiseen. Hämmästyttävintä oli, että mitään perinnöllisiä tekijöitä ei oltu löydetty.

Verensiirroilla Nea selvisi.

– Olen ikuisesti kiitollinen verenluovuttajille. Joku halusi antaa meille tämän ihmeen.

Tyttö on tänään reipas tokaluokkalainen.

– Nea olisi kuollut, jos meillä ei olisi ollut kokemusta Sagasta. Sagan kuolema pelasti Nean, äiti sanoo.

Lapsen kuolemasta ei voi selvitä, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Näin ajattelevat Piitulaiset. He haluavat puhua lapsen kuolemasta avoimesti, koska se on osa elämää. Sagan kuva on maalattuna olohuoneessa.

– Monille on todella vaikea puhua kuolemasta. Ystävät katosivat Sagan kuoleman jälkeen, äiti toteaa.

– Ei tarvitsisi kuin kysyä, voinko auttaa jotenkin. Se riittää, isä sanoo.

Pariskunta kokee saaneensa paljon apua Käpy ry:stä.

– Käpy esiteltiin meille jo sairaalassa. Huusin, että en halua kuulua heihin. Jälkikäteen yhdistys on ollut pelastus, äiti sanoo.

Tyttären kuolema toi vanhempien eteen asioita, jotka eivät olleet käyneet edes mielessä.

– Olimme jo naimissa, mutta kuolleena syntyneen lapsen isyyttä Mika ei voinut todistaa. Ikään kuin lapsella ei olisi isää lainkaan. Tämä on todella väärin, Marianne Piitulainen painottaa.

Pariskuntaa hämmästytti myös se, kuinka vaikeaa on saada sairauslomaa, kun suruaika on täysin kesken. Käpy Lapsikuolemaperheet ry ajaakin Suomeen suruvapaata.

Kuolleiden lasten muistopäivää vietetään perjantaina 23. syyskuuta.