Ulkopoliittinen instituutti järjestää tänä viikonloppuna Helsinki Security Forum -turvallisuuskonferenssin, jonka pääpuhujana kuultiin perjantai-iltapäivällä neljän aikoihin tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.
Vain hetkeä ennen konferenssin alkua Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti Venäjän Ukrainassa miehittämien Donetksin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhian alueiden "liittämisestä" osaksi Venäjää.
Suora lähetys on päättynyt.
Niinistö kommentoi juuri ennen konferenssin alkua Helsingin Sanomille Putinin ilmoitusta sanomalla, että ilmoitus oli se, mitä odotettiin, "pahinta laatua".
– Nyt on hyvä varautua vähän kaikenlaisiin ilmiöihin ja ilkeyksiin, Niinistö totesi HS:lle, kun Putinin puhe oli vielä käynnissä.
Omassa konferenssipuheessaan Niinistö korosti, että turvallisuustilanne Euroopassa on vaarallinen, mutta se ei saa lamaannuttaa meitä. Hänen mukaansa Suomi ei voi jättää huomioimatta sitä, että Venäjä on Suomen rajanaapuri.
Niinistö otti puheessaan kantaa myös Suomen Nato-jäsenyyshakemukseen ja kertoi luottavansa siihen, että Turkin ja Unkarin ratifioinnit jäsenyydelle tulevat ajallaan.
Konferenssi alkoi tänään perjantaina ja kestää sunnuntaihin saakka. Konferenssin avasivat kello 15.45 Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ja ulkoministeriön alivaltiosihteeri Kai Sauer. Heidän jälkeensä pääpuhujana kuultiin presidentti Niinistöä. Myöhemmin ääneen pääsi myös muun muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kok.).
Tilaisuus kokoaa yhteen kansainvälisen turvallisuuspolitiikan päättäjiä ja asiantuntijoita.