Euroopan komissio suosittelee, että EU-maat myöntäisivät Bosnia-Hertsegovinalle ehdokasmaan aseman, kertoi unionin laajentumisesta vastaava komissaari Oliver Varhelyi Twitterissä keskiviikkona.
Jäseneksi pääseminen voi kestää vuosia, koska ehdokasmaiden tekemät uudistukset joutuvat aina EU:n arvioitaviksi. Jäsenyyden eteneminen voi myös pysähtyä kokonaan, kuten on käynyt esimerkiksi Turkin kohdalla.
Komission luettelon mukaan Bosnia-Hertsegovinallakin riittää vielä työtä, sillä se kertoi toivovansa maalta edistystä "demokratiassa, valtion instituutioiden toiminnassa, laillisuusperiaatteissa, korruption vastaisessa taistelussa sekä sananvapauden edistämisessä ja siirtolaisuuden hoidossa".
EU:n nykyisiä ehdokasmaita ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia, Turkki, Moldova ja Ukraina.