Tällä viikolla on vietetty kahdeksattatoista Miesten viikkoa. Se huipentuu sunnuntaina 13. marraskuuta vietettävään isänpäivään.
Miesten viikon teemana on miesten parissa tehtävä työ ja sen tulevaisuus.
– Valtaosa sosiaalityön asiakkaista on miehiä, joten miesten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää. Yksi osa sitä on miesten myönteisen potentiaalin näkeminen, sanoo Miessakit ry:n hallinto- ja viestintäpäällikkö Antti Alén.
Teemasuomalainen kysyykin nyt lukijoilta, miten miestä voisi kehua. Onko lähipiirissäsi tällä hetkellä tai joskus ollut mies, joka on vaikuttanut elämääsi erityisen myönteisesti? Mies voi olla isä, isoisä, naapuri, ystävä, veli, poika, puoliso tai vaikka opettaja.
Antti Alén kehuisi omaa isäänsä.
– Häneltä sain paljon oppia ja tukea omaan isyyteni, Alén sanoo.
Vastaa kyselyyn täältä.