Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nord Stream -kaasuputkien vauriot varmistuivat sabotaasiksi Ruotsin viranomaisten tutkinnassa

Nord Stream -kaasuputkien syyskuussa paljastuneet vauriot ovat tutkinnassa varmistuneet sabotaasiksi, kertoivat Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo sekä syyttäjä perjantaina. Viranomaisten mukaan kaasuputkien läheltä on otettu talteen runsaasti vieraita esineitä, joissa on jäämiä räjähdysaineista.

Tutkimukset jatkuvat edelleen tarkempien johtopäätösten tekemiseksi sekä syyllisen selvittämiseksi. Tutkimuksiin on osallistunut koko joukko ruotsalaisviranomaisia, minkä lisäksi myös muiden maiden kanssa on tehty laajaa yhteistyötä.

– Paikan päällä Itämerellä tehdyissä rikospaikkatutkimuksissa alue dokumentoitiin tarkasti. Tehdyissä analyyseissä on löydetty räjähdysainejäämiä useista alueelta löydetyistä vieraista esineistä. Jatkamme analyysejä, jotta voimme tehdä tapahtumaan liittyviä vielä tarkempia johtopäätöksiä, muotoili syyttäjä Mats Ljungqvist.

Vaikeita tutkimuksia edessä

Sekä Säpo että syyttäjä kuvailivat edessä olevia tutkimuksia hyvin monimutkaisiksi.

– Tämä johtuu erityisistä olosuhteista, koska rikospaikka on veden alla. Emme voi suoraan päätellä, että teon takana on jokin vieras valtio, se vaatii aivan toisentyyppistä analyysiä, joka on huomattavasti monimutkaisempaa, selvitti Säpön edustaja Gabriel Wernstedt.

Viranomaisten mukaan on tärkeää, että jatkotutkimuksia saadaan tehdä kaikessa rauhassa.

Venäjän mukaan on tärkeää selvittää, mikä taho on kaasuputkien räjähdyksien takana. Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoi perjantaina uutistoimisto Interfaxin mukaan, ettei putkien korjaamisesta kannata edes puhua, ennen kuin on saatu selville, mikä taho ne rikkoi.

Venäjä on syyttänyt kaasuputkien tuhoamisesta Britanniaa, joka on torjunut väitteet Venäjän yrityksenä siirtää huomio pois maan käymästä hyökkäyssodasta Ukrainassa.

Erittäin voimakkaita räjähdyksiä

Vuodot Nord Stream 1 ja 2 -kaasuputkissa havaittiin 26.–27. syyskuuta. Vuotokohtia oli kaikkiaan neljä: kaksi Ruotsin ja kaksi Tanskan talousalueella. Talousalue (EEZ) ei ole minkään maan aluevettä vaan kansainvälistä merialuetta.

Seismologiset mittaukset sekä Tanskassa että Ruotsissa rekisteröivät vuotokohtien lähellä räjähdyksiä jo ennen vuotojen havaitsemista.

Nord Stream -kaasuputket kulkevat Venäjältä Saksaan. Kaasuputkiyhtiön suurin omistaja on venäläinen kaasujätti Gazprom.

Myös putkiyhtiö Nord Stream AG on suorittanut Ruotsin talousalueen vauriopaikalla omia tutkimuksiaan. Yhtiö kertoi aiemmin tässä kuussa löytäneensä merenpohjasta kaksi 3–5 metrin syvyistä kraatteria, jotka ovat ihmistoiminnan aiheuttamia. Kraatterit sijaitsevat 248 metrin päässä toisistaan.

Kraatterien välinen osuus kaasuputkesta on tuhoutunut, ja osia putkista on levinnyt ainakin 250 metrin säteelle, Nord Stream tiedotti.

Ruotsalaislehti Expressen pääsi lokakuussa kuvamaan Nord Stream 1 -putkea vedenalaisella robotilla. Kuvissa näkyy, että putkessa on noin 50 metrin mittainen aukko, mikä kertoo erittäin voimakkaasta räjähdyksestä.

Nord Stream -kaasuputket kulkevat Venäjältä Saksaan. Putket eivät olleet käytössä räjähdysten tapahtuessa, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli tyrehdyttänyt kaasuntuonnin.