Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
THL:n kouluterveyskysely: Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset kokevat muita enemmän kiusaamista aikuisten taholta
Perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista kuusi prosenttia oli kokenut vähintään viikoittaista kiusaamista opettajan tai muun koulun aikuisen taholta, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselystä.
Kokemukset kiusatuksi tulemisesta olivat yleisimpiä kodin ulkopuolelle sijoitetuilla, ulkomaalaistaustaisilla sekä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvilla lapsilla.
Viime vuonna toteutetussa kyselyssä kysyttiin ensimmäistä kertaa, onko joku opettajista tai muista koulun aikuisista kiusannut oppilasta koulussa lukuvuoden aikana.
Kyselyllä seurataan 10–20-vuotiaiden hyvinvointia. Se toteutetaan joka toinen vuosi.
Yksi ihminen loukkaantui hengenvaarallisesti huoneistopalossa Riihimäellä
Yksi ihminen loukkaantui viime yönä hengenvaarallisesti huoneistopalossa Riihimäellä Kanta-Hämeessä, kertoo pelastuslaitos.
Pelastuslaitoksen saapuessa palopaikalle ja murtauduttua sisälle asunto oli liekeissä. Savusukeltajat pelastivat asunnosta yhden ihmisen, joka oli päivystävän palomestarin mukaan loukkaantunut hengenvaarallisesti.
Asunto tuhoutui liekeissä, mutta palo ei levinnyt muihin asuntoihin. Ainoastaan yläpuolella oleviin asuntoihin levisi palomestarin mukaan jonkin verran savua porraskäytävästä.
Palon aiheuttajasta ei pelastuslaitoksella ollut arviota. Poliisi tutkii syttymissyytä.
EU:n energiaministerien määrä päättää tänään uusista hätätoimista
EU-maiden energiaministerit kokoontuvat tänään Brysseliin ylimääräiseen kokoukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kokouksessa on tarkoitus päättää uusista energiakriisiin liittyvistä hätätoimista.
Kokouksen asialistalla ovat niin kutsuttu kaasun solidaarisuusasetus sekä uusiutuvan energian käyttöönoton nopeuttamista koskeva asetus. Molemmista pyritään saamaan kokouksessa poliittinen sopu.
Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) valtiosihteeri Ann-Mari Kemell.
Energiaministerit keskustelivat energiakriisistä edellisen kerran lokakuun lopulla Luxemburgissa.
Ruotsissa alkaa oikeudenkäynti Venäjälle vakoilusta syytettyjä veljeksiä vastaan
Ruotsissa alkaa tänään oikeusjuttu, jossa kahta veljestä syytetään vakoilusta Venäjälle.
Syytteen mukaan vakoilijat välittivät tietoja, joiden joutuminen vieraan valtion käsiin voisi vahingoittaa Ruotsin turvallisuutta.
Vanhempi veljeksistä työskenteli useissa Ruotsin turvallisuuselimissä, muun muassa turvallisuuspoliisi Säpossa. Nuorempi veli taas auttoi syytteen mukaan osallistumalla teon suunnitteluun ja hoitamalla yhteyksiä Venäjään ja GRU:hun.
Ruotsalaislehti Expressenin mukaan oikeudenkäynti tapahtuu pitkälti suljettujen ovien takana. Lisäksi oikeussali tutkitaan piilotettujen mikrofonien varalta, ja muun muassa jutun tuomarille on tehty turvallisuusselvitys.
Venäjällä toimittajia hiljennetään ja rangaistaan mielenosoituksista uutisoinnista, kertoo Amnestyn raportti
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan toimittajia, bloggaajia, valokuvaajia ja tarkkailijoita pidätetään Venäjällä mielivaltaisesti mielenosoitusten aikana ja niiden jälkeen. Venäjän viime keväänä aloittaman hyökkäyssodan jälkeen rajoitukset ja mediaan kohdistuvat kostotoimet ovat lisääntyneet selvästi, Amnesty toteaa raportissaan.
Sotaa vastustavien mielenilmausten järjestäminen ja niistä raportoiminen on Amnestyn mukaan käytännössä tehty mahdottomaksi.
Vapaaseen mediaan kohdistuvat hyökkäykset ovat Amnestyn mukaan pakottaneet sadat journalistit lähtemään Venäjältä.
Zelenskyi YK:n turvallisuusneuvostolle: Venäjän iskut Ukrainan sähköverkkoon rikos ihmisyyttä vastaan
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Ukrainan sähköverkkoon kohdistuneet Venäjän ilmaiskut ovat "selvä rikos ihmisyyttä vastaan".
Zelenskyi puhui videoyhteydellä YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Zelenskyin mukaan iskut ovat vieneet sähkön, veden ja lämmityksen miljoonilta ihmisiltä, kun lämpötila maassa on laskenut pakkasen puolelle. Keskiviikkona muun muassa Kiovassa sähkön ja veden jakelu oli ilmaiskujen vuoksi kokonaan poikki. (Lähde: AFP)
Sähköjä saatu palautettua 15 alueella Ukrainassa, kertoo maan presidentinkanslia
Ukrainassa sähköjä on saatu palautettua 15 eri alueella, kertoo ukrainalainen uutissivusto Kyiv Independent. Sähköjen palautumisista kertoi sivuston mukaan presidentin kanslian apulaispäällikkö Kyrylo Tymoshenko Telegram-tilillään keskiviikkoiltana.
Keskiviikkona sähköt olivat poikki miljoonilta ukrainalaisilta ympäri maata Venäjän sähköverkkoon kohdistuneiden ohjusiskujen vuoksi.
Kolme Ukrainan ydinvoimalaa kytkeytyi keskiviikkona automaattisesti irti maan sisäisestä sähköverkosta sen vaurioiduttua.
Kiinassa lyötiin koronatartuntojen ennätys – määrä edelleen pieni suhteessa asukasmäärään
Kiinassa on kirjattu koronavirustartuntojen päivittäinen ennätys, kertovat maan terveysviranomaiset. Maassa havaittiin keskiviikkona noin 31 500 paikallista tartuntaa, joista noin 27 500 oli oireettomia.
Luvut ovat pieniä suhteessa Kiinan asukasmäärään, joka on 1,4 miljardia. Kiina kuitenkin noudattaa tiukkaa koronatoimissaan nollapolitiikkaa, eli pienetkin tautimäärät voivat johtaa kokonaisten kaupunkien sulkuihin ja karanteenimääräyksiin. Asukkaat ovat ajoittain osoittaneet mieltään rajoituksia vastaan.
Kiinan aiempi päivittäinen ennätys oli noin 29 400 tartuntaa päivässä. Se kirjattiin viime huhtikuussa. (Lähde: AFP)
Irak ilmoitti aikovansa lähettää rajavartiostoa Iranin ja Turkin rajoille - kummastakin suunnasta on isketty Kurdistaniin
Irakin hallinto on ilmoittanut suunnittelevansa rajavartijoiden lähettämistä Iranin ja Turkin vastaisille rajoille. Kummastakin naapurimaasta on tehty iskuja Irakin Kurdistanissa olevia oppositioryhmiä vastaan.
Iran syyttää kurdioppositioryhmiä levottomuuksien lietsomisesta Irakista käsin. Turkki puolestaan on syyttänyt kurdijärjestö PKK:ta aiemmin tässä kuusta tehdystä pommi-iskusta Istanbulissa. PKK on kiistänyt olevansa iskuun osallinen.
Tällä hetkellä Kurdistanin raja-aluetta vartioivat kurdien peshmerga-joukot. Erityisesti Iran on nimenomaan toivonut Irakin kansallisten rajavartijoiden asemoimista rajalle. (Lähde: AFP)
Qatarin MM-kisoissa tänään neljä ottelua - mestarisuosikki Brasilia aloittaa urakkansa
Jalkapallon miesten MM-turnauksessa Qatarissa pelataan tänään neljä ottelua. G-lohkossa pelataan kello 12 alkaen Sveitsi–Kamerun ja kello 21 alkaen Brasilia–Serbia. H-lohkossa pelataan kello 15 alkaen Uruguay–Etelä-Korea ja kello 18 alkaen Portugali–Ghana.
Miesten MM-kisojen viisinkertainen mestari Brasilia on nostettu monissa arvioissa turnauksen suurimmaksi mestarisuosikiksi. Portugalia tähdittää muun muassa Cristiano Ronaldo.
Torstain otteluiden jälkeen kaikissa MM-turnauksen lohkoissa on pelattu yksi ottelukierros.
Suomalaispelaajat johtivat Floridan voittoon, Barkoville tehot 1+2
Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthersin suomalaishyökkääjät olivat mukana joukkueensa neljässä maalissa, kun kotijäällä kaatui Boston Bruins maalein 5–2.
Ylivoimapelaamisen mallia näytti Aleksander Barkov, joka iski tehot 1+2 Floridan ylivoimatilanteissa. Toisessa erässä Floridan Anton Lundell taas osui tasakentällisillä.
Lundellille maali oli kauden toinen, Barkoville jo viides.
Bostonin toinen maali syntyi ylivoimalla Floridan Eetu Luostarisen istuessa jäähyaitiossa korkean mailan vuoksi.