Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen teollisuudesta vaisuja lukuja lokakuulta – Danske Bank: Teollisuus kärsii kysynnän heikkenemisestä

Suomen teollisuustuotanto väheni lokakuussa sekä edelliskuuhun että vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Kausitasoitettu teollisuustuotanto putosi lokakuussa 2,3 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Tuotanto supistui syyskuuhun nähden kaikilla päätoimialoilla.

Työpäiväkorjattuna tuotanto oli lokakuussa 0,6 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Edellisen kerran työpäiväkorjattu tuotanto supistui viime vuoden maaliskuussa.

Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan tuoreet luvut kertovat Suomen teollisuuden kärsivän kysynnän heikkenemisestä.

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden uusien tilausten arvo kasvoi lokakuussa 6,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Kuoppamäki huomauttaa, että uusien tilausten määrä on supistunut viime kuukausina, koska tuottajahinnat ovat nousseet merkittävästi.

– Taantuma näyttää todennäköiseltä Suomen keskeisillä vientimarkkinoilla Euroopassa ja ensi vuonna myös Yhdysvalloissa, joten teollisuustuotanto supistunee lisää lähitulevaisuudessa, Kuoppamäki sanoo tiedotteessa.

– Mitään syöksykierrettä ei aamun lukujen perusteella kuitenkaan näy.