Perun sunnuntaisissa mielenosoituksissa on kuollut kaksi ihmistä turvallisuusjoukkojen ja mielenosoittajien yhteenotoissa Andahuaylasin kaupungissa Andeilla.
Perun kansallisen ihmisoikeusasiamiehen toimiston mukaan yksi kuolleista oli teini-ikäinen mielenosoittaja. Lisäksi poliisi kertoo viiden ihmisen loukkaantuneen kaupungissa sunnuntaina. Loukkaantuneiden joukossa on yksi poliisi.
Lauantaina samassa kaupungissa loukkaantui 20 ihmistä, joista neljä oli poliiseja. Yhteenotoissa mielenosoittajien on kerrottu heitelleen poliiseja kivillä. Poliisi vuorostaan käytti kyynelkaasua.
Mielenosoittajat vastustavat Perun uutta presidenttiä Dina Boluartea, joka nousi kongressin virasta syrjäyttämän Pedro Castillon tilalle. Mielenosoitukset levisivät viikonloppuna maan sisäosiin.
Castillon tukijat vaativat tämän vapautusta
Perun ensimmäisenä naispresidenttinä aloittanut Boluarte julkisti lauantaina uuden hallituksensa. Castillon syrjäyttämisestä raivostuneet mielenosoittajat ovat vaatineet maahan uusia vaaleja.
Boluarte sanoi virkavalansa vannomisen yhteydessä olevansa virassa Castillon koko loppukauden vuoteen 2026 asti. Myöhemmin hän kuitenkin antoi ymmärtää, että myös ennenaikaiset vaalit ovat vaihtoehtona pöydällä.
Castilloa tukevat maaseudun ammattiliitot ja alkuperäisväestöä edustavat järjestöt ovat peräänkuuluttaneet tiistaina alkavaksi "toistaiseksi jatkuvaa" lakkoa. Järjestöt vaativat kongressin hajottamista, ennenaikaisia vaaleja, uutta perustuslakia ja Castillon välitöntä vapauttamista.
Syrjäytetty Castillo pidätettiin tämän ollessa matkalla Meksikon suurlähetystöön, jossa hän aikoi väitetysti hakea turvapaikkaa. Castilloa syytetään kapinasta ja salaliitosta.
Syrjäytetty ex-presidentti nauttii tukea Andeilla
Kongressi syrjäytti Castillon heti sen jälkeen, kun tämä oli pitämässään puheessa yrittänyt hajottaa kongressin ja muodostaa väliaikaishallinnon. Castilloa on syytetty vallankaappauksesta, mutta tämän tukijat ovat puolustelleet ex-presidentin toimintaa.
Toisaalta Castillon entinen kansliapäällikkö ja eräs hänen asianajajistaan on arvioinut, että Castillo olisi ollut kohtalokasta puhetta pitäessään huumattuna. Kansliapäällikön mukaan presidentti oli pakotettu pitämään puhe, jotta saataisiin peruste Castillon poistamiseen virasta.
Maaseudun opettajana ja ammattiliiton johtajana työskennellyt Castillo nauttii vankinta suosiotaan Andeilla, kun taas rannikon pääkaupunki Limassa häneen on kohdistettu voimakasta vastarintaa.