Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Euroopan unionin poliittiset johtajat sopivat Brysselissä yhdeksännestä pakotepaketista Venäjälle

Euroopan unionin jäsenmaiden poliittiset johtajat ovat saaneet sovittua yhdeksännestä Venäjää koskevasta pakotepaketista. Keskeinen kysymys koski sitä, että ruokaturva toteutuu myös pakotteiden aikana. Olennaista on, että kriittiset lastit eivät päätyisi seisomaan satamissa pakotelistauksia koskevien selvittelyjen seurauksena.

Toista kantaa edustivat etenkin Puola ja Liettua, jotka hakivat pakettiin tiukkuutta.

Pakotepakettia on yritetty toistuvasti saada kokoon ulkoministerien kokouksissa, mutta asia eteni lopulta päätettäväksi huippukokoukseen Brysselissä.