Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iranissa pelätään teloitusten lisääntyvän, kun lännessä vietetään joulua – CNN: Yli 40 ihmistä välittömässä teloitusvaarassa

Iranissa pelätään huiviprotesteihin osallistuneiden mielenosoittajien teloitusten lisääntyvän, kun läntinen maailma viettää joulua, kertoo yhdysvaltalaismedia CNN.

CNN perustaa uutisensa Iranista yhteistyössä aktivistiryhmän kanssa hankittuihin dokumentteihin ja lausuntoihin, joiden todenperäisyyden se on varmistanut. Materiaalit viittaavat ainakin 43 ihmisen olevan välittömässä teloitusvaarassa.

Kaikkiaan todellinen luku voi olla jopa 100, CNN kertoo.

CNN:n ja aktivistiryhmän läpikäymissä asiakirjoissa on viitteitä siitä, että Iranin hallinto kiirehtii oikeusprosessia. Asiakirjat ennakoivat sitä, että syytteet voivat johtaa kuolemantuomioon, joka voidaan tuomita yhdellä istunnolla.

Lähteet kertovat CNN:lle, että ainakin yhden vangitun oikeudenkäynti on ajoitettu lännen joulunaikaan.

– Tämä osuu samaan aikaan, jolloin kansainvälinen yhteisö viettää näitä pyhiä päiviä, ja Iranin hallinto käyttää hyväkseen sitä, että se ei ole maailman valppaiden katseiden alla, lähde kuvailee CNN:lle.

Viime viikolla ihmisoikeusjärjestö Iran Human Rights listasi 39 ihmistä, jotka ovat teloitusvaarassa. Myös järjestön mukaan todellinen luku voi olla suurempi.

Iranissa on teloitettu jo ainakin kaksi ihmistä kuukausia jatkuneisiin mielenosoituksiin liittyen. Toinen heistä hirtettiin julkisesti.

Iran Human Rightsin mukaan turvallisuusjoukot ovat protesteja tukahduttaessaan surmanneet ainakin 469 ihmistä. YK:n arvion mukaan ainakin 14 000 ihmistä on otettu kiinni.

26-vuotiasta jalkapalloilijaa uhkaa teloitus

Sekä CNN että Iran Human Rights kertovat, että 26-vuotias jalkapalloilija Amir Nasr Azadani on teloitusvaarassa. Hänen kerrotaan olevan syytettynä osallisuudesta kolmen Iranin turvallisuusjoukkojen jäsenen kuolemaan mielenosoituksessa marraskuussa.

Iranin valtionmedian mukaan Azadania syytetään mellakoinnista viranomaisia vastaan. CNN kertoo, että syytteestä tuomitaan kuolemanrangaistukseen. Viime viikolla tuomioistuin katsoi myös, että Azadani kuuluu aseelliseen ryhmään ja jalkapalloilija olisi tunnustanut rikoksensa.

Aiemmin tässä kuussa Vaasan Palloseuran kapteeni Sebastian Strandvall julkaisi Twitterissä vetoomuksen entisen joukkuekollegansa puolesta. Strandvall pelasi Azadanin kanssa 2010-luvulla iranilaisessa Rah Ahan Yazdan FC:n joukkueessa.

– Mun ystävä, entinen joukkuekaveri ja kämppis Amir Nasr on pidätetty ja tuomittu kuolemanrangaistukseen, hän kirjoitti kaksi viikkoa sitten.

Iranin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Isfahanissa on CNN:n mukaan pystytetty teloituslava yhdelle kaupungin keskeisimmistä aukioista. Azadanin tukijat kertovat CNN:lle pelkäävänsä, että hänet teloitetaan siellä.

Maanlaajuiset mielenosoitukset ovat jatkuneet Iranissa yli kolme kuukautta. Protestit saivat alkunsa syyskuun puolivälissä, kun 22-vuotias Mahsa Amini kuoli siveyspoliisin käsissä. Hänet oli otettu kiinni "väärin puetun" hijabin takia.