Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pahoinpitelyistä epäillyt järjestyksenvalvojat työskentelevät Avarn Security -yhtiössä – toimitusjohtajan mukaan sisäinen selvitys on aloitettu

Pahoinpitelyistä epäillyt järjestyksenvalvojat ovat Avarn Security -turvallisuuspalvelujen henkilökuntaa, vahvistaa yhtiön toimitusjohtaja Niclas Sacklén STT:lle sähköpostitse. Asiasta kertoi aiemmin Yle ja Helsingin Sanomat.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi eilen ottaneensa kiinni kuusi järjestyksenvalvojaa, joiden epäillään pahoinpidelleen työssään ihmisiä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääradan lähettyvillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Poliisin mukaan tekoja yhdistää järjestyksenvalvojien toimivallan räikeä ylittäminen sekä uhrien nöyryytys ja alistaminen. Uhreja on esimerkiksi lyöty teleskooppipampulla ja potkittu.

– Epäillyissä rikoksissa järjestyksenvalvojat ovat kuljettaneet heidän työtehtävillään kohtaamat kohdehenkilöt suojaisampaan paikkaan juna-asemien läheisyydessä, jonka jälkeen he ovat pahoinpidelleet uhrit ja kuvanneet teot, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Sacklénin mukaan yhtiössä aloitettiin eilen sisäinen selvitys.

– Avustamme tietenkin myös viranomaisia heidän tutkimuksissaan kaikin voimin. Kaikista kenttätapahtumista tehdään tilanneraporttia. Näistä tapauksista saimme tietää poliisilta jouluviikonloppuna, onneksi vastaavia tapauksia ei ole kantautunut korviini – meillä on sentään lähes 3 500 työntekijää, Sacklén viestitti STT:lle.

VR vahvistaa ostavansa turvallisuuspalvelut Avarn Securitylta

VR vahvistaa, että se ostaa vartiointi- ja järjestyksenvalvonnan palvelut Avarn Securitylta. Yhteishankintasopimuksessa on mukana myös muita julkisen liikenteen toimijoita, kertoo VR:n turvallisuuspäällikkö Tero Pyörökivi STT:lle sähköpostitse.

Pyörökiven mukaan VR:llä ei ole tapauksesta enempää tietoa kuin mitä mediassa on tullut ilmi.

Poliisi pyytää uhreja ilmoittautumaan

Poliisin mukaan pahoinpitelykokonaisuus paljastui, kun yksittäinen sivullinen ilmoitti poliisille pahoinpitelystä. Poliisi etsii vielä tunnistamattomia uhreja kahdeksassa eri pahoinpitelytapauksessa.

Poliisi pyytää ottamaan yhteyttä, jos on joutunut järjestyksenvalvojan pahoinpitelemäksi Malminkartanon juna-asemalla viime helmikuussa, Tikkurilan juna-asemalla kesäkuussa tai lokakuussa tai Vantaan Aviapoliksessa marraskuussa.

Lisäksi poliisi pyytää uhreja ilmoittautumaan tapauksissa, joissa uhria on pahoinpidelty tuntemattomaksi jääneessä paikassa syyskuussa ja niin ikään tuntemattomiksi jääneissä paikoissa joulukuussa. Yhdessä tapauksista uhri on viety metsään, jossa häntä on lyöty teleskooppipatukalla.

– Toivomme, että edellä mainittuihin tapauksiin liittyvät asianomistajat olisivat poliisiin yhteydessä. Tutkinnan kannalta on erittäin tärkeää, että tavoitamme muut uhrit, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Pahoinpitelyn uhrit voivat olla yhteydessä osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Itä-Uudenmaan poliisin viestinnästä kerrotaan, että tutkinnasta on mahdollista antaa lisätietoja aikaisintaan torstaina.