Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Fazer harkitsee meijeriliiketoiminnan lakkauttamista Korialla, 95 työpaikkaa uhattuna

Elintarvikekonserni Fazer harkitsee meijeriliiketoiminnan lakkauttamista Korian tehtaalla. Yhtiö suunnittelee, että Korialla Kouvolassa valmistettaisiin jatkossa vain kaurajuomia ja muita kaurapohjaisia tuotteita. Fazer käynnistää muutosneuvottelut, joiden piirissä on 226 työntekijää.

Yhtiö arvioi, että vähennystarve olisi enintään 95 vakituista työsuhdetta. Meijeriliiketoiminnan mahdollinen lakkauttaminen ajoittuisi vuoden 2023 elokuuhun.

Muutokset ovat osa Fazer Lifestyle Foodsin strategiaa, joka tähtää yhtiön kauraosaamisen hyödyntämiseen ja kasvipohjaisten tuotteiden lisäämiseen valikoimassa.

Fazer kertoo olevansa Pohjoismaiden johtava kauratoimija. Yhtiö on investoinut kotimarkkinoillaan yli 300 miljoonaa euroa kauratuotteiden valmistukseen viimeisten kolmen vuoden aikana. Esimerkiksi Korian tehtaan kaurajuomien valmistuskapasiteetti kaksinkertaistettiin viime kesänä.

Meijerituotanto ei ole Fazerin ydinliiketoimintaa, ja yhtiö valmistaa pääosin private label -tuotteita. Vähäisistä valmistusmääristä kilpailukyvyn saavuttaminen on haastavaa.

– Pienen mittakaavan meijerinä emme ole kilpailukykyinen toimija, ja viimeaikainen inflaatiokehitys on lisännyt kannattavuushaasteitamme entisestään. Korian tehtaan toiminnan tehostaminen on välttämätöntä kilpailukykymme varmistamiseksi. Meijeritoiminnan lakkauttaminen mahdollistaisi meille keskittymisen kasvipohjaiseen ydinliiketoimintaamme, jossa Korian tehtaalla on tulevaisuudessa tärkeä rooli, sanoo Kati Rajala, Fazerin Non-dairy & Dairy -liiketoiminnasta vastaava johtaja tiedotteessa.

Korian tehdas sijaitsee lähellä Kouvolan kaupunkia ja työllistää noin 220 vakituista työntekijää. Se tuli osaksi Fazeria, kun Fazer vuonna 2019 osti kauratuotevalmistaja Kaslinkin.

Fazer lupaa tarjota konsernissa avoimena olevia työpaikkoja ensisijaisesti niille työntekijöille, joita mahdollinen irtisanominen tulisi koskemaan.