Saksassa poliisi alkoi tiistaina poistaa ympäristöaktivisteja kylästä, joka on tarkoitus raivata hiilikaivoksen laajentamisen tieltä. Noin 2 000 hiilivoimaa vastustanutta aktivistia on pitänyt leiriä autioituneessa Lützerathin kylässä lähellä Düsseldorfia lokakuusta lähtien, jolloin kylän viimeinen asukas muutti pois.
Aktivistit ovat pystyttäneet kylään tiesulkuja ja ojia estääkseen poliisia poistamasta heitä. Jotkut mielenosoittajista ovat tehneet asumuksia puihin, joista heitä on vaikeaa ja vaarallista hakea pois. Osa heistä on kertonut aikovansa tehdä aktiivista vastarintaa poliiseja vastaan.
Lützerathissa asui aikoinaan satakunta ihmistä, mutta se on nykyisin hylätty. Asukkaat ovat muuttaneet pois, koska läheisen hiilikaivoksen laajentamista kylän paikalle on suunniteltu jo pitkään.
Saksassa on tuhottu vastaavia kyliä hiilikaivosten tieltä aiemminkin, mutta ympäristöväkeä Lützerathin kohtalo ärsyttää, koska liittokansleri Olaf Scholzin hallitus on luvannut luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä vuosikymmenen loppuun mennessä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheutti kuitenkin Saksassa energiakriisin, johon hallitus on pyrkinyt vastaamaan muun muassa käynnistämällä uudestaan jo suljettuja hiilivoimaloita. Samalla se antoi myös energiayhtiö RWE:lle luvan laajentaa Lützerathin naapurissa sijaitsevaa hiilikaivosta. Osana sopimusta RWE lupasi säästää viisi muuta kylää ja lopettaa hiilenkaivun alueella etuajassa.