Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Oikeus: Nainen ja mies yrittivät murhata naisen avopuolison metsätielle Soinissa, molemmille kahdeksan vuoden tuomio

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona vankeuteen naisen ja miehen, jotka oikeuden mukaan yrittivät murhata naisen avopuolison. Molemmat saivat kahdeksan vuoden vankeustuomion.

Kyse oli tapahtumista perjantaisena iltapäivänä Soinissa Etelä-Pohjanmaalla viime lokakuussa. Oikeuden mukaan nainen ja mies olivat suunnitelleet, että mies ampuisi naisen avopuolison metsätiellä. Mies ei kuitenkaan osunut, ja avopuoliso pääsi pakenemaan paikalta.

Käräjäoikeuden mukaan 27-vuotias nainen oli ollut tyytymätön parisuhteeseensa. Hän ei ollut kuitenkaan halunnut erota puolisostaan, vaan hän oli pitänyt parempana sitä, että tämä katoaisi lopullisesti eli toisin sanoen kuolisi, tuomiossa sanotaan. Ampujan, 31-vuotiaan miehen, motiivina oli oikeuden mukaan halu olla yhdessä naisen kanssa.

Hankkivat prepaid-liittymät suunnittelemista varten

Käräjäoikeuden mukaan teko oli tarkkaan suunniteltu ja nainen oli siinä alullepanijana. Tuomion mukaan nainen ja mies olivat suunnitelleet naisen avopuolison surmaamista jo elokuussa. Teon suunnittelemista ja toteuttamista varten he olivat hankkineet erikseen prepaid-liittymät, oikeus sanoi.

Oikeuden mukaan muutamaa päivää ennen ampumista nainen antoi miehelle kartan ja näytti reitin metsäautotielle.

– Tekopaikaksi on tarkoituksella valittu syrjäinen ja kapea metsäautotie, joka on päättynyt kääntöympyrään. (Nainen) on vielä tekopäivää edeltävänä iltana 6.10.2022 käynyt tekopaikalla ja lähettänyt (miehelle) karttakuvan reitistä ampumispaikalle. Tekopäivän aamuna (nainen) on lähettänyt (miehelle) kuvan (avopuolison) autosta tämän tunnistamiseksi, tuomiossa listattiin.

Avopuoliso huijattiin paikalle tarinalla jumissa olevasta autosta

Syytetty mies kirjautui tekopäivän aamuna työpaikalleen, mutta lähti sieltä pois kesken päivän työkaverilta lainaamallaan autolla ja kirjautumatta ulos töistä. Miehellä oli mukanaan puhelin, jossa oli naisen kanssa hankittu prepaid-liittymä, mutta varsinaisen puhelimensa hän oli jättänyt kotiin. Näin mies oikeuden mukaan pyrki varmistamaan, ettei häntä epäiltäisi teosta.

Oikeuden mukaan nainen pyysi tekopäivänä avopuolisoaan käymään kaupassa, jotta sai sillä välin otettua tälle kuuluvan kiväärin kodin asekaapista ja laitettua sen autoonsa. Sitten hän vei kiväärin syytetylle miehelle sovitulla tapaamispaikalla hautausmaan luona, tuomiossa sanotaan.

Oikeuden mukaan mies lähetti naiselle hieman ennen iltapäiväkahta tekstiviestin, jossa ilmoitti olevansa ampumispaikalla. Sen jälkeen nainen oikeuden mukaan soitti avopuolisolleen ja valehteli, että hänen kaverinsa on autonsa kanssa jumissa metsäautotiellä ja tarvitsee hinausapua.

Ampumalinjat menivät aivan avopuolison ylävartalon ja pään vierestä

Tapahtumat ampumapaikalla olivat oikeudessa riidattomat. Saavuttuaan paikalle avopuoliso näki miehen auton ja pysähtyi kysymään, että onko tämän auto jumissa. Mies vastasi, että naisen auto on edessäpäin.

Avopuoliso lähti ohittamaan miehen autoa kapealla tiellä, jolloin mies otti kiväärin ja ampui häntä kohti. Avopuoliso heittäytyi kyljelleen apukuskin puolella ja painoi kaasun pohjaan. Laukauksia tuli vielä kaksi. Kääntöpaikalle päästyään avopuoliso pakeni ulos autosta ja juoksi metsään.

Yksi laukaus meni sisään avopuolison auton takasivulasista ja toinen takalasista. Yksi laukauksista meni ohi auton.

– (Uhrin) ajoneuvoon tulleiden luodinreikien perusteella selvitetyt ampumalinjat ovat kulkeneet aivan kuljettajan ylävartalon ja pään vierestä. Teko on jäänyt yritykseksi satunnaisista syistä. (Miehen) laukaukset eivät ole osuneet (uhriin), koska tämän ajoneuvo on ollut liikkeessä, oikeus katsoi.

Naiselle ja miehelle sama tuomio ja rangaistus

Vaikka mies hoiti ampumisen yksin, oikeus piti naista yhtä lailla tekijänä jutussa. Oikeuden mukaan syytetyt toimivat yhdessä etukäteen laatimansa suunnitelman ja sopimansa työnjaon mukaisesti ja kummankin osuus suunnitelman toteuttamisessa oli teon kannalta merkityksellinen.

– (Nainen) on ollut teon primus motor. (Naisen) edellä kerrottu osuus rikoksen suunnittelussa, valmistelussa ja toteuttamisessa on ollut kokonaisuutena arvioiden huomattava ja merkityksellinen. Hänen toimintansa on ollut edellytyksenä sille, että (mies) on voinut ampua kohti (uhria), tuomiossa sanotaan.

Oikeuden mukaan teko oli tehty vakaasta harkinnasta, se oli huolellisesti suunniteltu ja valmisteltu, ja se toteutettiin kylmäverisesti. Näin ollen oikeus katsoi, että syytetyt Helena Katariina Sulka, 27, ja Timo Julius Lahtinen, 31, syyllistyivät murhan yritykseen ja tuomitsi molemmat siitä kahdeksan vuoden vankeuteen.