Moskovassa on järjestetty tänään keskiviikkona suuri mielenosoitus ja sotakonsertti, jossa myös Venäjän presidentti Vladimir Putin nousi iltapäivällä lavalle puhumaan.
Asiasta kertoo muun muassa Pravda venäläisen riippumattoman uutismedian Meduzan tietoihin nojaten.
Pravdan mukaan Luzhnikin stadionilla kello 15 alkaneen tapahtuman tarkoitus on osoittaa Venäjän yhteiskunnan tukea hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Luzhnikin jalkapallo- ja yleisurheilustadion kuuluu Venäjän suurimpiin, ja uutistoimisto TASSin mukaan paikalle odotetaan jopa 200 000:ta ihmistä.
Pravdan mukaan paikalle on palkattu väkeä 500 ruplan (noin 6,70 dollarin) palkkiota vastaan ja esimerkiksi opiskelijoille on annettu vapautus koulunkäynnistä konserttiin osallistumiseksi.
Mediatietojen mukaan hallinnon työntekijöitä on vaadittu osallistumaan tapahtumaan. The Moscow Times kirjoittaa, että osallistujia on houkuteltu jopa ilmaisella ruoalla.
– Jos olen rehellinen, tämä on mielestäni absurdia. Emme voi muuta kuin mennä paikalle. Viranomaiset käyttävät tapahtumaa propagandan välineenä television katsojille. En menisi tapahtumaan vapaaehtoisesti, The Moscow Times kirjoittaa erään valtion työntekijän sanoneen.
Kuka tahansa kadunkulkija konserttiin ei kuitenkaan pääse, vaan kaikkien henkilötiedot tarkistetaan.
Konsertti on nimeltään "Kunnia isänmaan puolustajille", mutta sen esiintyjälista oli vielä keskiviikkona puoliltapäivin Pravdan mukaan auki.
Putinin puheen odotetaan olevan jatkoa tiistaille, jolloin Putin piti kansakunnan tilaa käsittelevän liki kaksituntisen puheensa.