Etelä-Italian rannikolla tapahtuneen siirtolaisaluksen haaksirikon uhrimäärä nousi maanantaina 62:een. Italian rannikkovartioston mukaan kuolleiden määrä todennäköisesti kasvaa edelleen, kun etsinnät jatkuvat.
Paikallisviranomaisten mukaan parisenkymmentä ihmistä oli edelleen kateissa. Tiedot uponneessa veneessä olleiden määrästä vaihtelivat kuitenkin suuresti, joten tarkkaa arviota oli vaikea tehdä.
Onnettomuus tapahtui varhain sunnuntaiaamuna rannikkokaupunki Crotonen liepeillä Calabriassa, kun siirtolaisia kuljettanut alus katkesi myrskyssä.
Uhreja etsinyt sukeltaja David Morabito kertoi löytäneensä nuoret kaksoslapset hukkuneina.
– Pienten elottomien ruumiiden näkeminen lävistää sydämen, Morabito kuvaili.
Italian sisäministeriön mukaan maahan on tämän vuoden aikana saapunut jo lähes 14 000 siirtolaista meriteitse.