Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tieliikenteessä kuoli helmikuussa neljä ihmistä

Suomen tieliikenteessä kuoli helmikuussa ennakkotietojen mukaan neljä ihmistä, kertoi Tilastokeskus tiistaina. Kuolleista kolme oli jalankulkijoita, ja yksi oli liikkeellä henkilöautolla. Kuolleita oli kuusi vähemmän kuin viime vuoden helmikuussa.

Kaikkiaan tieliikenteessä tapahtui helmikuussa 166 onnettomuutta, joissa sattui henkilövahinkoja. Onnettomuuksissa loukkaantui yhteensä 220 ihmistä. Loukkaantuneita oli 30 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Yhteensä alkuvuonna eli tammi-helmikuussa tapahtui 329 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 15 ja loukkaantui 424 ihmistä.

Kuolleista yhdeksän oli liikkeellä henkilöautolla. Jalankulkijoita kuoli viisi ja polkupyöräilijöitä yksi.