Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saitko tekstiviestin Verohallinnolta? Muistutukset koskevat useita kymmeniä tuhansia suomalaisia

Verohallinto tiedotti keskiviikkona lähettäneensä jälleen muistutuksia. Keskiviikkona lähetettiin henkilöasiakkaille tekstiviestejä lyhytaikaisen vuokrauksen tuloihin liittyen. Verohallinnon mukaan viestejä lähti 1 500.

Viime keskiviikkona muistutettiin viestillä maatalouden ja elinkeinon harjoittajia veroilmoituksen antamisesta. Samanlainen viesti lähtee matkaan myös ensi keskiviikkona. Näitä tekstiviestejä laitetaan kaikkiaan 45 000.

Verohallinto muistuttaa, että sen nimissä on lähetetty huijausviestejä. Viestissä saatetaan esimerkiksi kertoa veronpalautuksesta, jota ei ole olemassa.

Verohallinnosta korostetaan, että sen lähettämissä tekstiviesteissä ei ole koskaan linkkejä.