Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuoret naiset eivät sano työpaikoilla: "Mulla on liikaa töitä" – ovat löytäneet tavan "kostaa setämiehille"

Nuoret naiset ovat yhä alisteisessa asemassa työmarkkinoilla. Yksi vastaus tytöttelyyn on huippusuorittaminen.

Nuoret yrityksissä työskentelevät naiset esittävät itsensä työllistettävyyden ihanteen mukaisina sinnikkäinä, ketterästi esteitä ylittävinä menestyjinä. He esiintyvät ahkerina, määrätietoisina ja kunnianhimoisina huippusuorittajina ja puhuivat itsestään ”alansa parhaina ihmisinä”.

Tulokset selviävät juuri päättyneessä Suomen Akatemian rahoittamassa Itä-Suomen ja Turun yliopistojen yhteisessä HighEmploy-hankkeessa, jossa tutkittiin yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta alemmilla ja ylemmillä tutkinnoilla valmistuneiden työllistettävyyttä ja asemoitumista työmarkkinoilla.

Puhe kaikenpuolisesta pärjäämisestä viriää työelämän tilanteista, joissa nuoret naiset kohtaavat epävarmuutta omasta asemastaan sekä eri tavoin ilmenevää syrjintää nuoren ikänsä ja naissukupuolensa takia.

– Näyttää siltä, että nuoret naiset kohtaavat edelleen vähättelyä ja tytöttelyä yrityksissä. Heidän arvonsa ja asiantuntijuutensa kyseenalaistuvat nuoren iän ja siitä johtuvan työkokemuksen puutteen, naissukupuolen ja erityisesti näiden yhdistelmän perusteella, kertoo yliopistonlehtori Maija Korhonen.

Tutkijoiden mukaan työllistettävyyteen liittyvät vaatimukset eivät kohdistu tasapuolisesti kaikkiin työnhakijoihin ja -tekijöihin, vaan ne osuvat usein erityisesti nuoriin, vastavalmistuneisiin naisiin.

– Työllistettävyyteen usein liitettyjä ominaisuuksia ovat esimerkiksi aktiivisuus, joustavuus, riskinottokyky ja innovatiivisuus, joita voi kiteytetysti kutsua yrittäjämäisiksi kyvyiksi. Muodollisten akateemisten tutkintojen sijaan työllistettävyydestä onkin alettu puhua yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, asenteisiin ja persoonaan liittyvänä asiana, tiivistää apulaisprofessori Päivi Siivonen.

Näyttää siltä, että nuoret naiset kohtaavat edelleen vähättelyä ja tytöttelyä yrityksissä.

Maija Korhonen

Hankkeessa selvisi myös, että nuoreen ikään liittyvä työkokemuksen puute on asia, joka asettaa uransa alussa olevan henkilön altavastaajan asemaan ja pakottaa todistelemaan omaa arvoa sekä itselle että muille.

Tulosten mukaan todistelu tuntuu koskevan etenkin nuoria naisia.

– Myös työelämän epätasa-arvotilanteissa nuoret naiset korostivat omaa kyvykkyyttään ja vastuutaan ongelmien ratkomisessa. Oman itsensä vastuuttaminen tulee esille haastateltavien kertoessa, miten he ovat "kostaneet setämiehille" näyttämällä toteen oman osaamisensa tai "huudelleet perään" eli esiintyneet jämäköinä ja lannistumattomina.

Siihen, kuinka nuoret naiset joutuvat jatkuvasti todistelemaan pätevyyttään, liittyy myös heidän itsensä mukaan uupumukselle altistava liikaa tekemisen riski.

– He eivät kuitenkaan voi pysähtyä hengittämään, koska heidän on jatkuvasti "henkinen CV takaraivossaan" pedattava tulevaisuuttaan niin, että nykyhetken valinnat edesauttavat näyttöjen kerryttämistä ja siten suotuisaa työuraa sekä etenemismahdollisuuksia, Korhonen kuvailee.

Stressiä ei saa olla loppuun palamiseen asti, sillä sairauslomalle jääminen merkitsisi huippusuorittajana epäonnistumista.

Selvityksen mukaan tämä yhtälö saa nuoret naiset pohtimaan omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtimisen tärkeyttä.

Tässäkin asiassa he sälyttävät vastuun itselleen. Itsestä huolta pitämisen konkreettisia keinoja ovat esimerkiksi työajan ja työmäärän aktiivinen tarkkailu sekä omasta palautumisesta huolehtiminen.

Jaksamisen rajojen alituinen kontrollointi näyttäytyy tärkeänä, jotta ei tipu kelkasta.

– Siksi nuoret naiset eivät sano työpaikoillaan, että "mua väsyttää ja mulla on liikaa töitä". He säätelevät tarkoin stressille antautumista ja sairastavat viikonloppuisin. Stressiä ei saa olla loppuun palamiseen asti, sillä sairauslomalle jääminen merkitsisi huippusuorittajana epäonnistumista.

Korhosen mukaan stressiä pidetään nykytyöntekijän jatkuvana ja normaalina olotilana, toisinaan myös osoituksena oikeanlaisesta paneutumisesta työhön.