Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump varoitti mahdollisesta "kuolemasta ja tuhosta", jos hän joutuu rikossyytteisiin.
Asiasta uutisoi Washington Post.
Mahdollinen rikossyyte liittyy Trumpin rooliin aikuisviihdenäyttelijä Stephanie Cliffordin (taiteilijanimeltään Stormy Daniels) hiljaiseksi maksamiseen vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana. Trump julkaisi kommentin omalla sosiaalisen median alustallaan vain tunteja sen jälkeen, kun tapausta tutkivat syyttäjät sanoivat, ettei heitä voi pelotella hiljaiseksi. Tutkimusta johtaa Manhattanin piirisyyttäjä Alvin Bragg.
– Millainen ihminen voi syyttää rikoksesta toista ihmistä, tässä tapauksessa Yhdysvaltain entistä presidenttiä, joka sai enemmän ääniä kuin yksikään istuva presidentti historiassa ja on (ylivoimaisesti!) republikaanipuolueen ehdokkuuden johtava ehdokas, kun tiedetään, että mitään rikosta ei ole tehty. Tiedetään myös, että mahdollinen kuolema ja tuho tällaisessa väärässä syytöksessä voisi olla maallemme katastrofaalinen, Trump kirjoitti.
Trump sanoi sosiaalisessa mediassa jo viime viikonloppuna, että hänet pidätettäisiin tiistaina. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Mikäli Trumpia vastaan nostetaan syyte, hänestä tulee ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, joka joutuu vastaamaan rikossyytteeseen. Trump on ilmoittanut asettuvansa ehdolle vuoden 2024 presidenttikisaan.