Helsingin Sanomien vaalitentissä muut puolueet kovistelivat perussuomalaisia sen Euroopan unioniin liittyvistä tavoitteista ja näkemyksistä. Perussuomalaisten pitkän tähtäimen tavoitteena on Suomen ero EU:sta. Puheenjohtaja Riikka Purra totesi, että jos hänestä tulee pääministeri seuraavassa hallituksessa, perussuomalaiset ei edistäisi mitenkään tätä tavoitetta.
– Tämä ei ole millään tavalla ajankohtainen, kuten olen useissa puheenvuoroissa ja haastatteluissa kertonut, hän totesi tiistain tentissä.
Perussuomalaiset käyttää hänen mukaansa kaiken tarmon siihen, että suomalaisesta EU-politiikasta tulee terävämpää.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että olisi hyvin tärkeää tietää, mitä perussuomalaiset oikeasti ajattelee unionista eroamisesta, koska puolue saattaa olla pääministeripuolue ensi vaalikaudella.
– Pääministeri istuu siellä muiden päämiesten kanssa keskenään kerran kuukaudessa vähintään ja päättää Euroopan tulevaisuudesta ja siitä, miten Suomi siellä toimii. Tämä on aivan oleellinen kysymys, Orpo sanoi.
Orpon mielestä aikana, jolloin Euroopassa soditaan, Suomi tarvitsee Euroopan unionia enemmän kuin koskaan.
– On väärin meidän turvallisuuttamme ja tulevaisuuttamme kohtaan edes miettiä tai flirttailla EU-erolla.
Pääministerin tehtäviin kuuluu valmistella EU:ssa päätettävien asioiden käsittely.
"Perussuomalaiset käpertyisi sisäänpäin"
Keskustan Annika Saarikko ihmetteli, miten kukaan voi tietää perussuomalaisten EU-linjasta, kun ensin Purra toteaa puolueen vaaliohjelmissaan kannattavan EU-eroa, mutta sitten ei oikeasti kannatetakaan.
Vihreiden Maria Ohisalon mielestä on aidosti iso arvovalinta ja muutos suomalaiselle eurooppapolitiikalle, jos perussuomalaiset ovat pääministeripuolue.
– Henki on se, että käperrytään enemmän sisäänpäin. Meillä on rajat ylittäviä ongelmia, joihin tarvitaan rajat ylittäviä ratkaisuja. Suomi olisi erittäin yksin tällaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa nyt, jos Euroopan unionia ei olisi ollut.
SDP:n Sanna Marin ei puolestaan niellyt oppositiosta tulleita väitteitä, joiden mukaan Suomi olisi ollut löperö EU-vaikuttamisessa. Hän sanoi pääministerinä olleensa tiukka muun muassa siitä, että Suomi ei hyväksy minkäänlaista uutta yhteisvelkapakettia.
Marin: Mitään lupausta ei ole annettu Horneteista
Orpo, Purra ja Saarikko kritisoivat Marinia siitä, että tämä on käynyt julkisuudessa keskustelua Hornetien mahdollisesta antamisesta Ukrainalle.
– Me emme voi luvata sellaista, mitä me emme pysty antamaan. Horneteja ei ole mahdollista antaa ennen kuin meillä on F-35:t. Sen jälkeen ne eivät enää ole kunnossa, ja ne maksaisivat miljardin, Orpo sanoi.
Tähän Marin tokaisi, että Suomi ei ole luvannut Horneteja Ukrainalle vaan Orpo antaa asiasta "väärän todistuksen".
– Mitään lupausta ei ole annettu. On sanottu, että tästä asiasta pitää keskustella myös Suomessa.
Hänen mukaansa keskustelua käydään kansainvälisesti ja EU-pöydissä hyvin laajasti.
– Ennustan, että puolen vuoden sisään tätä keskustelua tullaan käymään vielä laajemmin ja myös Suomessa omalta osalta tähän keskusteluun pitää pystyä varautumaan.
Marin myös muistutti, että hän oli jo ennen Ukrainan-vierailunsa aikana antamiaan Hornet-kommentteja puhunut asiasta, mutta nyt siihen tartuttiin hanakammin.
Suomi on korvaamassa Hornet-hävittäjät uusilla hävittäjillä.
Tenttiin osallistuivat myös Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.), Sari Essayah (kd.) ja Harry Harkimo (liik.).