Meksikossa siirtolaisten pidätyskeskuksen toiminnasta vastanneet viranomaiset ja vartijat eivät edes yrittäneet pelastaa uhreja tulipalolta, jossa kymmenet saivat surmansa.
Näin kertoo ihmisoikeusasioihin erikoistunut syyttäjä Sara Irene Herrerias toimittajille. Syyttäjän mukaan paikan päällä olleet virkamiehet ja vartijat eivät yrittäneet avata ovea, jonka taakse lukitut siirtolaiset kuolivat tulipalossa.
Syyttäjän mukaan 39 ihmisen kuolemaa tutkitaan henkirikoksina. Tutkinta kohdistuu kahdeksaan ihmiseen, joiden epäillään olleen vastuussa kuolemista.
Siirtolaiskeskus sijaitsee Ciudad Juarezin kaupungissa lähellä Yhdysvaltain rajaa. Uutistoimisto AFP:lle puhuneen pelastajan mukaan keskuksessa oli yli 70 ihmistä, valtaosin venezuelalaisia, kun tuli pääsi irti tiistain vastaisena yönä paikallista aikaa.
Meksikon presidentin Andres Manuel Lopez Obradorin mukaan siirtolaiset sytyttivät palon itse osoittaessaan mieltä tulevaa karkotustaan vastaan.
– He laittoivat mattoja ovelle ja sytyttivät ne palamaan protestina eivätkä kuvitelleet, että se aiheuttaisi tämän kamalan tragedian, presidentti sanoi.