Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Australian parlamentti hyväksyi päästörajat suurille saastuttajille

Australiassa parlamentti hyväksyi torstaina läpimurtona pidetyn ilmastolakipaketin, joka kohdistuu maan suurimpiin saastuttajiin. Lakiuudistukset pakottavat muun muassa hiilikaivokset ja öljynjalostamot vähentämään päästöjään noin viisi prosenttia vuodessa.

Asiantuntijoiden mukaan lakien hyväksyminen merkitsee loppua Australiassa vuosikymmenen kestäneelle poliittiselle taistelulle, jossa on toistuvasti suistettu raiteiltaan yritykset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on kirjattu Australian lainsäädäntöön, Uuden Etelä-Walesin yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Tommy Wiedmann sanoi AFP:lle.

Hiilineutraaliustavoite asetettu vuoteen 2050

Nyt hyväksytty lakipaketti muodostaa selkärangan Australian tavoitteelle päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Lait koskevat yli kahtasataa suurta teollisuuslaitosta, joista jokainen tuottaa yli 100 000 tonnia kasvihuonekaasuja vuodessa.

Australian hallitus on ennustanut voivansa estää 200 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt seuraavan vuosikymmenen aikana. Hiilikaivokset, öljynjalostamot, alumiinisulattamot ja muut suuret saastuttajat joutuvat nyt vähentämään päästöjään 4,9 prosenttia vuosittain.

Hallitus pääsi sopimukseen niin sanotusta suojamekanismista neuvoteltuaan viikkoja vihreiden kanssa. Vihreät, joiden tuki tarvittiin lakien hyväksymiseen, suostuivat tukemaan suunnitelmaa suostuteltuaan hallituksen asettamaan päästöille kovan ylärajan.

Vihreiden johtaja Adam Bandt sanoi päätöksen pakottavan öljy- ja kaasuyhtiöt vähentämään päästöjään ensimmäistä kertaa lain sanelemina.

"Vaikeat päätökset tehdään lähivuosina"

Vaikka monet kehuivat lakipakettia ilmastotoimien tärkeäksi ensimmäiseksi askeleeksi, Tommy Wiedmann varoitti, ettei Australia voi jäädä lepäämään laakereilleen.

– Tämä ei yksin riitä vähentämään päästöjä tarpeeksi. Vaikeat päätökset tehdään lähivuosina, Wiedmann sanoi.

Murdochin yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Martin Brueckner kuvaili lakien hyväksymisen kuitenkin päättäneen pitkään vallinneen ilmastopattitilanteen Australiassa ja antaneen vahvan signaalin yrityksille.

– Tämä työntää ilmastonmuutoksen kieltäjät nurkkaan, hän sanoi AFP:lle.

– Kun tämä ensimmäinen poliittinen askel on otettu, niin pieni kuin se onkin, uskon, että se tasoittaa tietä edistyksellisemmälle politiikalle, Brueckner kertoi.

Päästövähennyksistä voi seurata työpaikkojen menetyksiä

Australia on yksi maailman suurimmista fossiilisten polttoaineiden viejistä. Australian kaivosteollisuus onkin varoittanut, että päästövähennysvaatimusten noudattamisesta aiheutuva taloudellinen taakka voi johtaa massiivisiin työpaikkojen menetyksiin.

Kaivosteollisuutta edustava edunvalvontajärjestö varoitti ennen lakien hyväksymistä, että jotkut tuotantolaitokset saatetaan joutua sulkemaan.