Täytätkö 18 vuotta? Saat paperipostia Digi- ja väestövirastolta, toivottavasti viimeistä kertaa

Viranomaiset lähettävät 18 vuotta täyttäville tietopaketin. Jussi Nukari / LEHTIKUVA
STT

STT

Täysi-ikäistyville eli 18 vuotta täyttäville on nyt tarjolla viranomaisten tietopaketti aikuisen oikeuksista ja velvollisuuksista. Paketin ovat koonneet Digi- ja väestötietovirasto, Kela, Ohjaamot, poliisi, Puolustusvoimat ja Verohallinto, ja se löytyy osoitteesta suomi.fi/18v .

Sivusto kertoo esimerkiksi verokortin tilaamisesta ja muuttoilmoituksen tekemisestä.

Luvassa on myös paperipostia jokaiselle 18-vuotispäiväänsä juhlistavalle. Sen jälkeen viranomaiset toivovat nuorten käyttävän sähköisiä välineitä.

– Osana täysi-ikäistymispakkausta lähetämme jokaiselle Suomessa asuvalle, tänä vuonna 18 vuotta täyttävälle nuorelle virallisen onnittelukortin, jonka toivomme samalla jäävän viimeiseksi paperipostiksi meiltä. Kortti ohjaa tietopankkiin ja antaa ohjeet siirtymisestä sähköiseen asiointiin, kertoo viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto Digi- ja väestötietovirastosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.