Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rockabillysuuruus Crazy Cavanin solisti Cavan Crogan on kuollut

Brittiläisestä veteraaniyhtye Crazy Cavan and the Rhythm Rockersista tunnettu laulaja Cavan Crogan kuoli lauantaina 70-vuotiaana. Rockabillybändi kertoi asiasta kotisivuillaan ja Facebook-sivullaan . Bändi villitsi Suomessa 1970–80-lukujen vaihteessa koetussa rockabillybuumissa ja jatkoi keikkailua näihin päiviin saakka.

Croganin kuolinsyystä yhtyeen sivuilla ei kerrottu.

– Kaikki maailman sanat eivät voi ilmaista meidän suruamme. Lepää rauhassa Cav, lukee Facebookissa julkaistussa tekstissä.

Ensimmäinen versio yhtyeestä perustettiin jo 1960-luvun puolivälissä Etelä-Walesissa, ja nykyisen nimensä yhtye otti käyttöön vuonna 1970. Vuosikymmeniä liki alkuperäiskokoonpanollaan soittanut Crazy Cavan ehti kokea monet rockabillybuumit eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Yhtye esiintyi Suomessa useaan otteeseen, ja myös tämän vuoden keikkalistalla näkyy muutama keikka Suomessa.

Vuonna 1997 Crogan kertoi STT:n haastattelussa, että yhtyettä hämmästytti alkujaan soittaa Suomessa kuulijoille, jotka olivat puolet yhtyeen jäseniä nuorempia.

– Itsemme ikäiset suomalaiset kyselivät tuolloin meiltä, että "miksi te soitatte nuorten ihmisten musaa". Vastasin, että esitämme juuri sitä musiikkia, jonka parissa olemme kasvaneetkin, hän sanoi.

Crazy Cavanin levytyksiä ovat esimerkiksi Rockabilly Rules OK, Teddy Boy Boogie ja My Little Sister’s Gotta Motorbike.