Italiassa koronavirukseen kuollut jo lähes 80 ihmistä, tartunnan saaneita yli 2 500

Hengityssuojin varustautuneita turisteja vieraili eilen Milanon katedraalissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Italiassa koronavirukseen on kuollut 79 ihmistä ja 2 500 on saanut tartunnan, kertoivat viranomaiset tiistaina. Suurin osa kuolemantapauksista on ollut pohjoisessa Lombardian alueella Milanon ympärillä. Tehohoidossa oli tiistaina 229 ihmistä.

Koronavirustilanne Italiassa on Euroopan pahin.

Italialaisviranomaisten mukaan maassa on tehty yli 25 800 virustestausta.

Uudenlaisen koronaviruksen tartunnan on saanut maailmassa tähän mennessä yli 92 700 ihmistä, joista reilut 3 100 on kuollut. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kuolleisuusprosentti on noin 3,4 varmistetuista tartunnoista. Kuolleisuus on siten paljon korkeampi kuin kausi-influenssassa, jonka kohdalla kuolleisuus on vajaan yhden prosentin luokkaa.

Manner-Kiinassa tartuntoja (yli 80 100) ja kuolemantapauksia (yli 2 900) on eniten maailmassa. Etelä-Koreassa tartuntoja on yli 5 100 ja kuolemantapauksia 28, kun taas Iranissa tartuntoja on reilut 2 300 ja kuolemantapauksia 77.

WHO huolissaan kasvomaskien ja suojalasien riittävyydestä

WHO:n pääsihteeri Tedros Adhanom Ghebreyesus varoitti tiistaina, että terveydenhoitohenkilöstön käyttämistä suojavarusteista, kuten kasvosuojaimista ja suojalaseista, alkaa olla pulaa. Hänen mukaansa suojavarusteita valmistavien tehtaiden täytyy lisätä tuotantoa 40 prosentilla, jotta tarpeisiin voidaan vastata.

– Me emme voi pysäyttää covid-19:ää suojaamatta terveydenhoitohenkilöstöä, hän sanoi.

Pääsihteerin mukaan leikkausmaskien hinnat ovat nousseet kuusinkertaisesti, kun taas hengityslaitteiden hinta on kolminkertaistunut.

Hän sanoi WHO:n lähettäneen yli puoli miljoonaa henkilökohtaiseen suojautumiseen tarkoitettuja varustesettejä 27 maahan.

Ranskassa varkaat veivät leikkausmaskeja Marseillen sairaalasta

Ranskassa noin 2 000 leikkausmaskia on varastettu sairaalasta Marseillen kaupungissa maan eteläosassa. Maskit vietiin sairaalan osasta, johon pääsevät vain henkilökunta ja leikkauksesta toipuvat potilaat, sairaalan edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Edustaja kuitenkin vakuutti, että sairaalalla on tarpeeksi maskeja, jotta toimintaa voidaan jatkaa normaalisti.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti tiistaina, että hallinto määrää kasvosuojaimet jaettavaksi terveydenhoidon ammattilaisille ja ranskalaisille, jotka ovat saaneet koronavirustartunnan.

Ranskassa on tavattu 204 koronavirustartuntaa. Neljä ihmistä on kuollut virukseen.

Kasvosuojaimia on varastettu myös Japanissa. Pitkäkyntisten matkaan lähti noin 6 000 suojainta sairaalasta Koben kaupungissa helmikuun puolivälissä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut