Ilta-Sanomat: Oopperalaulaja Seppo Ruohonen on kuollut – Matin ja Tepon veli oli yksi Suomen menestyneimpiä tenoreita

Seppo Ruohonen oli yksi Suomen menestyneimpiä oopperatenoreita. . TROSDAHL TROND H. TROSDAHL / LEHTIKUVA
STT

STT

Oopperalaulaja, tenori Seppo Ruohonen on kuollut 73-vuotiaana, kertoo Ilta-Sanomat . Lehden mukaan Ruohonen menehtyi vatsasyöpään sunnuntaina 1. maaliskuuta. Hän oli syntynyt 25. huhtikuuta 1946 Turussa.

Seppo Ruohonen oli yksi Suomen menestyneimpiä oopperatenoreita, ja hänen kansainvälinen uransa kesti yli neljäkymmentä vuotta. Hän oli kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan, Frankfurt am Mainin oopperaan, Wienin Staatsoperiin ja Deutsche Operiin Berliinissä. Lisäksi Ruohonen vieraili muun muassa Lontoossa, Moskovassa, Pietarissa, Triestessä, Venetsiassa, Tel Avivissa ja Los Angelesissa.

Ruohonen opiskeli vuosina 1971–1973 Wienin Valtionoopperan oopperastudiossa sekä Wienin musiikkikorkeakoulussa, jossa hän suoritti kolme erillistä loppututkintoa.

Vuonna 2011 laulaja palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Seppo Ruohosen veljet Matti ja Teppo Ruohonen ovat tunnettuja iskelmälaulajia.

Estradilla rooli syntyy aina uudelleen

Ruohonen sanoi STT:lle antamassaan 70-vuotishaastattelussa vuonna 2016, että oopperalaulajan työ on rankkaa niin keholle kuin mielellekin.

– Se vaatii kovaa egoa. Psyyke on erittäin tärkeä, ja hermojen täytyy kestää.

Ruohosen repertuaariin lukeutui yli 130 tenoriroolia. Keskeisimpiä niistä olivat esimerkiksi Verdin ja Puccinin tenoripääosat.

Ruohonen sanoi, että oopperaestradilla rooli syntyy aina uudelleen. Ei haittaa, vaikka takana olisi jo 200 vetoa.

Ruohonen toimi myös laulunopettajana. Hän kertoi STT:lle korostavansa opetuksessa itsetuntemuksen merkitystä ja omista kokemuksista ammentamista.

– Ei kannata vetää liian raskaita rooleja, jos ääni ei siihen vielä taivu.

Syöpä oli pysäyttänyt laulajan jo kaksi kertaa aiemmin.

– Syövän sairastaminen muutti asenteeni elämään. Kahdesta syövästä selvittyäni jäi valtava kiitollisuus, Ruohonen kertoi 70-vuotishaastattelussaan.

Taistelu sairauden kanssa kiteytti Ruohoselle, että elämässä rakkaus ja toivo ovat tärkeimpiä.

– Jos ei niitä ole, ei ole hyvinvointiakaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.