Koronavirus ajoi Kiinan talouden päin seinää

Kiinassa vähittäiskauppa ja teollisuustuotanto romahtivat paljon odotettua enemmän. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Kiinan talouden odotettua rajumpi jarrutus voi antaa myös länsimaille viitteitä siitä, millaista jälkeä koronavirus saa taloudessa aikaan.

Kiina julkisti maanantaina sektorikohtaisia lukuja tammi-helmikuulta. Vähittäiskauppa ja teollisuustuotanto romahtivat paljon odotettua enemmän. Nordean pääekonomistin Tuuli Koivun mukaan Kiinan talous koki miltei äkkipysähdyksen.

Länsimaissa on otettu käyttöön samankaltaisia eristystoimia, joihin Kiina ryhtyi koronaviruksen torjumiseksi. Myös Kiinassa on nähty, että vaikutukset iskevät ensimmäisenä pienyrittäjiin.

Suomessa hallituksen odotetaan kertovan tänään taloustoimista, joilla pyritään pehmentämään yritysten kokemaa shokkia. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolestaan kertoo aamupäivällä pandemian vaikutuksista Suomeen ja maailmantalouteen.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut