Yhdysvaltain maahanmuuttovalvonta on yhä militarisoidumpaa ja väkivaltaisempaa, arvioi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
Amnesty kertoo tutkineensa väärinkäytöksiä neljässä laajassa operaatiossa eri puolilla Yhdysvaltoja. Lisäksi järjestön tutkijat haastattelivat 154 ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja sekä analysoivat video- ja kuvamateriaalia.
Amnestyn mukaan maahanmuuttopoliisi ICE:n, rajavartiolaitoksen ja muiden liittovaltion viranomaisten toimintaan liittyy muun muassa järjestelmällistä etnistä profilointia, mielivaltaisia pidätyksiä, häirintää, pelottelua, perusteetonta ja liiallista voimankäyttöä sekä epäinhimillisiä olosuhteita pidätyskeskuksissa.
Järjestön selvityksen mukaan erilaiset väärinkäytökset ovat toistuneet eri puolilla Yhdysvaltoja riippumatta valtaapitävästä puolueesta tai muista paikallisista olosuhteista. Amnestyn mukaan kyse on laajemmasta toimintamallista eikä vain yksittäisistä ylilyönneistä.
Amnesty vaatii ICE:n välitöntä lakkauttamista ja Yhdysvaltain maahanmuuttovalvontajärjestelmän uudistamista kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaiseksi.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toisen presidenttikauden aikana ICE:n ja rajavartiolaitoksen agentit ovat Amnestyn mukaan ampuneet ainakin 22:ta ihmistä, joista 11 on kuollut. Amnestyn tutkimista tapauksista kolmessa voi olla järjestön mukaan kyse laittomasta teloituksesta.