Politico: Eurooppa pohtii kuumeisesti, kuka kohtaa Vladimir Putinin – Stubbin nimi esillä

Eurooppa pohtii tällä hetkellä kuumeisesti sitä, kenet lähettää neuvottelemaan Vladimir Putinin kanssa maanosan turvallisuudesta, kertoo Politico.

Lehden mukaan Euroopassa on herätty todellisuuteen, jossa maanosan on avattava oma neuvottelukanavansa Kremlin suuntaan. Yhdysvaltain hallinnon kasvava asettuminen Venäjän puolelle lisää tarvetta oman kanavan avaamiseen.

Politicon lähteiden mukaan EU:n korkein johto on kuitenkin kehno vaihtoehto. Esimerkiksi Tšekin presidentti Petr Pavel sanoo, että Putin ei pidä EU:ta auktoriteettina, eikä suostu puhumaan esimerkiksi Ursula von der Leyenille tai Kaja Kallasille.

– EU:n pitäisi nimittää ihminen tai ryhmä, joka puhuisi maanosan puolesta. Ei välttämättä EU:n tai Naton edustajia, vaan johtajia, jotka saisivat muilta mandaatin neuvotteluihin, Pavel sanoo.

Politicon mukaan yksi selkeimmin esiin nousseista nimistä on tasavallan presidentti Alexander Stubb. Stubbin valintaa puoltavat hänen keskimääräistä Euroopan johtajaa paremmat välinsä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin sekä Suomen pitkä historia Venäjän kanssa toimimisesta.

– Stubb on kiinnostava vaihtoehto suomalaisten Venäjä-tietämyksen ja perinteisen vuoropuhelun ansiosta. He tietävät paremmin kuin kukaan meistä, mitä turvallisuuden tunne tällaisessa tilanteessa vaatii, sanoo Politicon haastattelema diplomaattilähde.

Toisen diplomaattilähteen mukaan Stubb on toistaiseksi ainoa henkilö, joka on osoittanut "korkean tason johtamista".

Toinen esiin noussut nimi on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja António Costa. EU-johtajista hänet nähdään von der Leyeniä ja Kallasia puolueettomampana. Etenkin Kallas on kritisoinut Trumpia voimakkaasti.

Kenet Eurooppa valitseekin, tehtävä ei tule olemaan helppo. Politico kuvaa Putinin kohtaamista neuvotteluissa "hasardiksi" (eng. hazardous).