Tiedustelupäällikkö IL:lle: Epämääräistä toimintaa havaittu varuskuntien lähellä – "Kohteina voivat olla Puolustusvoimat"

Suomessa varuskuntien ja erityisesti Nato-maiden kanssa pidettyjen sotaharjoitusten yhteydessä on havaittu epämääräistä toimintaa, Pääesikunnan tiedustelupäällikkö, prikaatikenraali Pekka Turunen vahvistaa Iltalehdelle.

Toiminnalla voi hänen mukaansa olla yhteys Venäjän sabotaasien valmisteluun. Puolustusvoimat on rekisteröinyt havainnot tiedusteluksi, ei iskujen valmisteluksi.

– Mahdollisina kohteina voivat olla Puolustusvoimat ja puolustusteollisuus, Turunen sanoo IL:lle.

Epämääräisen toiminnan taustalla voi Turusen mukaan olla myös muita tekijöitä. Hänen mukaansa Suomessa ei ole tiedossa vakavia sabotaasitapahtumia ja useimmat sabotaasina tutkitut tapaukset eivät ole osoittautuneet sabotaaseiksi.

– Ilmiönä sabotaasit ovat näyttäytyneet enemmän Baltian, Puolan ja Keski-Euroopan maissa kuin Pohjoismaissa, joissa näiltä on toistaiseksi kohtuullisen hyvin säästytty. Jos tarkastelee Baltian ja Puolan tapahtumia, ei ole poissuljettua, etteikö sen kaltaista sabotaasitoimintaa voisi tapahtua myös Suomessa.

Turunen arvioi IL:lle Venäjän todennäköisesti jatkavan hybridivaikuttamistaan Itämerellä ja pyrkivän vaurioittamaan alueen vedenalaista infrastruktuuria.