Sacha Baron Cohen pyytää anteeksi kazakstanilaisilta – "Ette muistuta Boratia lainkaan"

Brittinäyttelijä Sacha Baron Cohen on pyytänyt kazakstanilaisilta julkisesti anteeksi kehittämäänsä elokuvahahmo Borat Sagdijeviä, uutissivusto TengriNews kertoo.

Baron Cohen on esittänyt kuvitteellista kazakstanilaista toimittajaa yli 20 vuoden ajan. Hahmon tunnetuin esiintyminen lienee vuonna 2006 ilmestynyt elokuva Borat: Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan. Elokuvassa hahmo tutustuu Yhdysvaltoihin paheksuntaa aiheuttavin seurauksin. Baron Cohen oli elokuvaa kuvattaessa joutua lynkatuksi äänneltyään Yhdysvaltain kansallislaulun mikrofoniin urheilukisan väliajalla.

Happy Sad Confused -podcastissa maanantaina puhunut Baron Cohen myöntää, ettei hänen luomallaan satiirisella hahmolla ole mitään tekemistä todellisen Kazakstanin, sen kulttuurin tai sen asukkaiden kanssa.

Podcastin juontaja muistelee, kuinka Kazakstanin suurlähetystö teki virallisen valituksen ensimmäisen Borat-elokuvan ilmestymisen jälkeen. Baron Cohen pitää elokuvansa aiheuttamia vastareaktioita täysin aiheellisina.

– Pyydän anteeksi. En osaa matkia aksenttianne. En tunne aksenttianne. Te ette muistuta Boratia lainkaan. Älkää loukkaantuko, kazaksanilaiset. Minä ainoastaan kunnioitan teitä, Baron Cohen sanoi.

Baron Cohen sanoo, ettei Borat-elokuvien satiiria ollut suunnattu Kazakstania vastaan, vaan pikemminkin amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa tietämättömyyttä ja stereotypioita vastaan.

– Kyse oli täysin niiden ihmisten tietämättömyydestä, joiden kanssa puhuin. He saattoivat uskoa, että tällaisia järjettömiä asioita voisi tapahtua paikassa, josta he eivät olleet koskaan kuulleetkaan, Baron Cohen totesi.

Baron Cohen tunnetaan myös rap-kulttuuria parodioivasta Ali G -hahmostaan. Baron Cohenin uusi elokuva Ali G: Who Iz I poistettiin Suomen ja muiden Pohjoismaiden elokuvateattereiden ohjelmistosta ennen ensi-iltaansa.