Ruotsin kirkko ei suosittele paristokäyttöisiä hautakynttilöitä – Suomessa ei ole samanlaisia ohjeita

Paristokynttilät roskaavat ympäristöä rikkotuessaan.

Pyhäinpäivänä hautausmailla syttyvät kynttilät. Ruotsin kirkko on kehottanut hautausmailla vierailevia valitsemaan ympäristömerkityt steariinikynttilät paristokäyttöisten hautakynttilöiden sijaan.

Asiasta kertoo Ruotsin radio.

Kirkon mukaan paristokynttilät roskaavat ympäristöä rikkoutuessaan, ja ne myös lajitellaan usein väärin. Lisäksi jotkin muut hautakynttilät voivat sisältää palmuöljyä.

– Ne rikkoutuvat, ja paristot päätyvät luontoon, sanoo hautausmaatyöntekijä Maria Johansson Boråsista Ruotsin radiolle.

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole valtakunnallista suositusta, millaisia kynttilöitä haudoilla tulisi käyttää.

Porin seurakunta antaa nettisivuillaan vinkkejä, miten kynttilöissä voisi suosia ympäristöasioita.

– Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on käyttää kestävää kynttilälyhtyä, jonka sisään voi laittaa tavallisen, puhtaasti palavan kynttilän.

Lyhty kehotetaan viemään kotiin säilytettäväksi kesäkaudeksi, jossa se säilyy käyttökelpoisena mahdollisimman pitkään.

Porin seurakunta suosittelee käyttämään mieluummin muovikuorista kuin lasista kynttilää, jos valitsee kertakäyttöisen kynttilän.

– Ympäristön kannalta huonoin vaihtoehto on patterikäyttöinen led-kynttilä, Porin seurakunnan nettisivuilla kerrotaan.

Lisäksi ohjeena on kerätä kynttiläjäte pois hautausmaalta pyhien jälkeen.

– Lajittele kynttiläjäte: kynttilänpätkät ja muovikuoret energiajätteisiin, metallihatut metalliin ja led-valot sähkölaitejätteisiin ja niiden paristot paristo- ja pienakkujätteisiin. Lasiset hautakynttilät sekajätteisiin.

Suomessa perinne hautausmaille menosta ja kynttilöiden sytyttämisestä haudoille alkoi toisen maailmansodan aikaan.