Halloween-kauhuelokuvista tunnetuksi Michael Myersiksi pukeutunut 50-vuotias brittiläinen voimamies veti sukuelimensä kärjellä kahden tonnin painoista Renault Laguna Coupe -autoa noin 15 metrin matkan. Tempaus tapahtui Yorkin kaupungin lähellä sijaitsevalla ajoradalla tällä viikolla. Asiasta uutisoi muiden muassa York Press.
50-vuotias John Stepehnson on tehnyt uskaliaita ja sangen kivuliaita tempauksia aiemminkin York Pressin mukaan. Hän on vetänyt autoa aiemmin myös kiveksillään ja erään kerran ollessaan itse tulessa.
Kolmen lapsen isä uskoo tämänkertaisen tempauksensa olleen ensimmäinen kerta, kun joku on käyttänyt peniksensä kärkeä ajoneuvon painon kannattelemiseen.
Stephenson myöntää tämän olleen hänen tähänastisita stunteista kivuliain, ja hän aikoo nyt lopettaa vaaralliset temppunsa.
– En aio valehdella – tämä sattui kyllä melkoisesti, Lincolnshiren Spaldingista kotoisin oleva Stephenson toteaa.
Tempauksesta ei aiheutunut voimamiehen tärkeimmälle pysyviä vaurioita. Hän ei suosittele saman yrittämistä kenellekään.
– Ihmiset saattavat pitää minua hulluna, mutta tykkään viedä itseni äärirajoille, kokenut paljasnyrkkikamppailija kuvailee.
Stephenson kertoo tehneensä tempauksen lisätäkseen tietoisuutta hyväntekeväisyysjärjestö Mankindista, joka tukee perheväkivallan uhreiksi joutuneita miehiä.
– Michael Myers -asu oli symbolinen. Ajatuksena oli riisua naamio miestne kokemalta väkivallalta ja rohkaista heitä puhumaan siitä, mitä he ovat joutuneet kokemaan, Stephenson sanoo.