Presidentti Alexander Stubb puhui maanantaina Maanpuolustuskurssin avajaisissa.
Presidentti sanoi puheessaan muun muassa, että viime viikon puhelussa Venäjän presidentille Vladimir Putinille kerrottiin, ettei tukeamme Ukrainalle voi horjuttaa.
Voit lukea Stubbin puheen (muutosvarauksin julkaistuna) alta kokonaisuudessaan.
Arvoisat kuulijat, hyvät maanpuolustuskurssilaiset!
Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien tarkoituksena on tuoda yhteen kokonaisturvallisuuden eri toimialoilla työskentelevät henkilöt ja parantaa yhteiskunnan eri sektoreiden yhteistoimintaa niin normaali- kuin poikkeusoloissakin.
Olemme puhuneet pitkään siitä, kuinka tämä malli luo resilienssiä ja edellytyksiä kokonaisturvallisuuden toimeenpanolle. Ja se pitää paikkansa. Olemme puhuneet vähemmän siitä, että tällä toiminnalla on myös pelotearvo.
Tänään käynnistyvä kurssi on järjestyksessä 258. Se alkaa hyvin erilaisessa tilanteessa kuin vaikkapa 158. kurssi vuosituhannen vaihteessa. Silloin elettiin toivon ja historian lopun aikakautta. Oli vahva usko siihen, että maailman lähes 200 valtiota kääntyisivät kohti liberaalidemokratiaa, markkinataloutta ja globalisaatiota. Ja että se takaisi globaalin rauhan ja vakauden.
Toisin kävi. Nyt elämme strategisen kilpailun aikakaudella. Tilanteessa, jossa maailmanjärjestys on murroksessa ja epävakaus vallitsee. Meihin kohdistuu painetta eri suunnista. Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa ja hybridikampanjaa Euroopassa. Yhdysvallat toimii eri tavoin kuin olemme tottuneet, eikä paluuta menneeseen ole.
Seuraavan kolmen ja puolen viikon aikana teillä on mahdollisuus pohtia, mitä tämä kaikki merkitsee Suomelle.
***
Tänään haluan antaa teille lisää pohdittavaa ja puhua kahdesta käsitteestä, joita ei suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ole vielä kaluttu puhki: pelote ja eskalaationhallinta. Johtopäätöksissä puhun strategisen kulttuurin merkityksestä. Ensin pelote.
Suomessa on ollut monella tapaa luontevaa käydä keskustelua puolustuksesta ja sen toimeenpanosta. Keskustelemme välillä kovinkin yksityiskohtaisesti yksittäisistä suorituskyvyistä ja asejärjestelmistä.
Keskustelu pelotteesta on uudempaa. Käsitekin on meille uusi. Kylmän sodan aikana meillä puhuttiin pidäkkeestä. Pelotteessa on myös sanana jotakin haastavaa ja kirjaimellisesti pelottavaakin. Kuitenkin, tai juuri siksi, on aiheellista käydä keskustelua pelotteesta. Osoittaa, että se on osa puolustusratkaisuamme.
Pelotteen tehtävä on varmistaa, että emme joudu tilanteeseen, jossa joudumme puolustautumaan.
Keskustelu pelotteesta ei ole sapelinkalistelua. Siinä ei ole kyse minkäänlaisesta provosoimisesta tai halusta eskaloida. Oikeastaan päinvastoin. Pelotteen tehtävä on varmistaa, että nykytila säilyy – että vallitsevaa turvallisuusjärjestystä ei haasteta.
Suomen historiassa on useita esimerkkejä siitä, kuinka käy etulinjan maalle, kun turvallisuusjärjestys Euroopassa pettää. Usein nämä tilanteet on kuvattu Suomen historian näkökulmasta, ikään kuin erillisinä tapahtumina: Suomen sota, Oolannin sota, 1918 tapahtumat tai talvi- ja jatkosota, miksei Lapin sotakin. Taustalla on kuitenkin aina ollut laajempi eurooppalainen kehitys: siis Napoleonin sodat, Krimin sota sekä I ja II maailmansota.
Näissä historian käännekohdissa meillä ei ollut merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa laajempaan eurooppalaiseen kehitykseen. Saatoimme jopa pyrkiä asettumaan konfliktien ulkopuolelle toivoen, yleensä turhaan, että ne eivät laajenisi Suomeen.
Tilanne on nyt kuitenkin toinen. Olemme jäseniä Euroopan unionissa ja Natossa ja teemme tiivistä puolustusyhteistyötä kumppaneidemme ja liittolaistemme kanssa. Varsinkin jäsenyytemme Natossa on pelotteen kannalta keskeistä.
Emme ole yksin. Ja yhtä oleellisesti, me voimme omalla toiminnallamme ja aktiivisuudellamme vaikuttaa myös pelotteen ja eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen vahvistamiseen.
Pelotteen vahvistaminen on aina etulinjan maan prioriteetti. Passiivisuus ei siinä ole avuksi.
Kuten kokonaisturvallisuus, myös pelote kuuluu meille kaikille.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on pelotteen etuvartio. Sen keihäänkärkenä on diplomatia. Se tarjoaa kehyksen, jossa käymme turvallisuuspoliittista dialogia. Politiikkamme keskeisenä tehtävänä – sen missiona – on rakentaa liittolaisuuksia sekä vahvistaa Euroopan ja lännen yhtenäisyyttä.
Toisaalta se tarjoaa kehyksen myös keskusteluille Venäjän kanssa. Tätä taustaa vasten Norjan pääministeri ja minä keskustelimme viime viikolla puhelimessa Venäjän presidentin kanssa. Välitimme selkeitä viestejä. Viestimme päättäväisesti, mutta provosoimatta. Toimme esiin, että tukeamme Ukrainalle ei voi horjuttaa. Tällaista yhteydenpitoa on katsottava myös osana pelotetta ja pyrkimyksiä strategiseen vakauteen.
Pelote on pohjimmiltaan kolmea asiaa. Englanniksi kolme c:tä: capabilities, credibility ja communication. Eli kykyä, uskottavuutta ja viestintää.
Pelotteen vahvistaminen edellyttää, että tarkastelemme, mitä sotilaallisia suorituskykyjä meidän tulee kehittää ja esimerkiksi mihin Naton toimintoihin osallistumalla vahvistamme yhteistä pelotetta.
Nyt transatlanttisen taakansiirron ollessa käynnissä joudumme pohtimaan pelotteen toteutusta vielä laajemmin ja perinpohjaisemmin. Yhdysvaltojen rooli kapenee. Euroopan on kyettävä tukeutumaan pääasiallisesti omiin kykyihinsä ja hallitsemaan eskalaatiota myös itsenäisesti.
Yhdessä toimiessamme olemme vahvempia kuin toimiessamme yksin. Ilma- ja merivoimien käynnissä oleva aluevalvontayhteistyö Ruotsin kanssa osoittaa, että tänä päivänä kykenemme toimimaan yhdessä liittolaistemme kanssa alueilla, joilla jouduimme aikaisemmin tukeutumaan ainoastaan omiin suorituskykyihin.
Yhdysvaltojen ylläpitämä laajennettu pelote tuo Suomellekin ydinpelotteen suojaa. Nostan tässä yhteydessä esille myös sen, että olemme liittyneet Ranskan ydinpelotealoitteeseen ja yhteistyön toimeenpano on käynnistynyt virkamiestasolla viime viikolla. Ranskan kaltaisen ydinasevaltion kanssa käytävät syväkeskustelut avaavat meillekin uudella tavalla sitä, miten suurvallat arvioivat toimintaansa ja sen seurauksia tässä maailmanajassa. Yhteistyö lisää meidän ymmärrystämme, ja ennen kaikkea se tulee vahvistamaan yhteistä pelotetta. Tässä vaiheessa meillä ei ole valmista näkymää yhteistyön kaikkiin osa-alueisiin. Arvioimme eri vaihtoehtojen vaikutuksia ja teemme ratkaisut harkiten. Varmaa on se, että tähän yhteistyöhön, niin kuin muuhunkin puolustuksemme eteen tehtävään työhön, me suhtaudumme vakavasti.
Hyvät kuulijat!
Suomi on tunnettu siitä, että tarkoitamme mitä sanomme ja teemme mitä lupaamme. Kun puheemme ja toimintamme on linjassa ja tukevat toisiaan, vahvistaa se pelotteemme uskottavuutta.
Esimerkiksi harjoitustoiminta, kykymme toimeenpanna isäntämaatukea tai kykymme lisätä puolustusteollista tuotantoa ovat siksikin tärkeitä. Ne osoittavat kykyämme käytännössä.
Peloteviestinnästä hyvä esimerkki oli myös Naton Euroopan joukkojen komentajan eli kenraali Alexus G. Grynkewichin puhe kolme viikkoa sitten Varsovassa. Hän kuvasi, miten Nato on valmistautunut mahdollisia aggressioita vastaan. Viestit olivat punnittuja ja ne heijastivat käytännön toimeenpanokykyä.
Haluan vielä muistuttaa kaikille, että suomalainen kokonaisturvallisuuden malli sisältää vielä yhden ainutlaatuisen kerroksen peloteajattelua, joka on poikkeuksellinen koko maailmassa. Peloteajattelumme ei nimittäin rajoitu vain sotilaallisiin toimiin, joilla pyrimme tuottamaan vastustajalle kustannuksia tai estämme sitä saavuttamasta tavoitteitaan. Pelote- ja puolustusajattelumme on laajempaa. Lähdemme siitä, että koko yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan. Tässä suhteessa me olemme edelläkävijöitä.
***
Toisena kokonaisuutena haluan käsitellä eskalaationhallintaa.
Tiedämme, että kriisit voivat puhjetessaan lähteä laajenemaan odottamattomilla tavoilla. Eskalaationhallinta kuvaa ymmärrystämme kriisien ja konfliktien luonteesta sekä kykyämme hallita niitä ja niiden kehittymistä.
Kuten pelotteessa, myös eskalaationhallinnassa kyse on sekä varautumisesta tulevaisuuteen että kyvystä toimia erilaisissa yllättävissäkin tilanteissa. Sillä voidaan luoda itselle mahdollisuuksia ja toimintatilaa.
Nyt eskalaationhallintaa tehdään poikkeuksellisen monimutkaisessatilanteessa. Hybridivaikuttaminen ja -hyökkäykset ovat olleet aina osa valtioiden suhteita ja konflikteja, mutta tänä päivänä teknologioiden, yhteiskuntien digitalisoitumisen, keskinäisriippuvuuksien ja sosiaalisten suhteiden muutokset ovat johtaneet hybridiuhkien kasvuun.
Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa ja sen seurauksena on lisännyt sotaisia toimiaan myös muualla Euroopassa. Se testailee rajoja ja pyrkii vaikuttamaan Euroopan maihin, jotta ne lakkaisivat tukemasta Ukrainaa. Niin ei tule tapahtumaan.
Meidät on kuitenkin asetettu tilanteeseen, jossa joudumme jatkamaan panostuksia puolustukseen ja laajemmin varautumiseen ja turvallisuuteen. Joudumme myös sietämään suurtakin epävarmuutta.
Yritän kiteyttää meidän oman toimintamme tässä tilanteessa arvopohjaisen realismin hengessä: Suomena me toimimme aina yhteiskuntamme peruspilareiden mukaisesti, demokratian ja oikeusvaltion ehdoilla.
Samalla meidän on tunnistettava tavat, joilla yhteiskuntaamme tänä päivänä uhataan. Luotava keinot varmistaa yhteiskunnan jatkuvuus kaikissa tilanteissa. Meidän on turvattava kriittinen infrastruktuuri, yhteiskunnan henkinen kriisinkestävyys, ja päätöksentekokyky. Ja pakotettava vihamieliset toimijat maksamaan hintaa toimistaan.
Ei riitä, että tunnistamme vahvuutemme. Meidän on myös tunnistettava heikkoutemme ja paikattava mahdolliset aukkokohdat. Tähän ajatteluun ja toimintaan haluan myös rohkaista kaikkia teitä kurssilaisia.
***
Tästä pääsen johtopäätöksiin.
Toimintamme sekä turvallisuuden rakentamisessa että erilaisissa kriisitilanteissa heijastaa aina strategista kulttuuria.
Keskustelu pelotteesta ja eskalaationhallinnasta on sekin osa strategista kulttuuria.
Osa keskustelusta käydään salassa, mutta julkinen keskustelukin on välttämätöntä, jotta kansalaiset ymmärtävät miten toimintaympäristömme muuttuu ja miten oma toimintamme kehittyy. Miten pelotetta rakennetaan. Sen myötä – näin toivon – voimme varmistaa kansalaisten tuen tehdyille ja tehtäville ratkaisuille.
Suomessa strategisen kulttuurin perimä on vahva, mutta senkin on elettävä ajassa.
Yhtä lailla muistutan, että me rakennamme ja muovaamme strategista kulttuuria myös yhdessä muiden Euroopan maiden kanssa. Lähtökohdat eri maissa ovat usein erilaisia jo historiallisistakin syistä, mutta maailmantilanne pakottaa meitä hitsaamaan niitä yhteen.
Siksi onkin tärkeää, että EU:n turvallisuusstrategiaa päivitetään parhaillaan. Strategia on meidän yhteinen näkemyksemme turvallisuusympäristöstä ja siinä tarvittavista toimista.
Hyvät kurssilaiset!
Me olemme varautuneita ja olemme tehneet historialliset kotiläksymme hyvin. Meillä ei kuitenkaan ole varaa tyytyväisyyteen tai lepäämiseen. Kokonaisturvallisuus on päivittäinen työsarka. Pelotetta on kehitettävä, jotta se pysyy ajan tasalla.
Työtä on tehtävä kansallisesti ja yhdessä kumppaneidemme ja liittolaistemme kanssa. Yhdessä olemme vahvoja.
Meidän ei tule ottaa asioita annettuna. Maailmanjärjestys on murrosvaiheessa eikä se ikinä kokonaan pysähdy. Luetaan näitä muutoksia ja vaikutetaan aktiivisesti. Silloin me pärjäämme.
Kiitän mahdollisuudesta puhua täällä tänään ja toivotan teille antoisaa maanpuolustuskurssia. Kurssia numero 258.