Kirkolliskokous: Lapsi voidaan jatkossa kastaa ilman yhtäkään kummia

Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mukaan parasta olisi, jos kaikki kastettavat saisivat oman kummin. Painavista syistä kaste voitaisiin toimittaa myös ilman kummeja.

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti tiistaina, että kaste voidaan jatkossa toimittaa kirkkoherran päätöksellä painavista syistä myös silloin, kun kastettavalle ei ole yhtäkään kummia.

Kirkolliskokous käsitteli kummien määrän sääntelyn poistamista täysistunnossaan. Tiistaina hyväksyttiin myös ehdotus kummien enimmäismäärän poistamisesta.

Tähän asti kirkkojärjestys on vaatinut, että kastettavalla tulee olla ainakin yksi kummi, joka on evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon konfirmoitu jäsen. Kasteen jälkeen on voitu pyynnöstä lisätä enintään kaksi kummia.

Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Kirkkojärjestykseen kirjattavat muutokset etenevät seuraavaksi Kirkkohallituksen valmisteluun.

Kirkkohallituksen viestintäpäällikön Tuula Putkisen mukaan valmistelun aikataulusta ei tiistaina ollut tarkempaa tietoa.

Aina ei kummia löydy

Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössä todettiin, että kaste on sakramentti, jonka pätevyys ei riipu kummeista. Tärkeänä pidettiin, ettei kukaan jäisi kastamatta kummin puuttumisen vuoksi.

Valiokunnan mukaan parasta olisi, jos kaikki kastettavat saisivat oman kummin. Painavista syistä kaste voitaisiin kuitenkin toimittaa myös kokonaan ilman kummeja.

– Perustevaliokunnan tai kirkolliskokouksen intentio ei ole, ettei kummeja tarvittaisi. Nimenomaan haluttiin korostaa, että kummit ovat tosi tärkeitä, valiokuntasihteeri Tuomas Vaura kommentoi tiistaina STT:lle.

– Mutta koska on tilanteita, jossa kummia ei vain yksinkertaisesti löydy, niin haluttiin mahdollistaa poikkeustilanteessa kaste ilman kummia.

Tilanteessa, jossa lapselle olisi tarjolla useita kummeiksi haluavia, mutta kukaan heistä ei kuuluisi kirkkoon, huoltajat voisivat niin ikään keskustella asiasta oman seurakuntansa kirkkoherran kanssa. Tällöin arvioitaisiin, löytyisikö kastettavalle kirkkoon kuuluva kummi vai voitaisiinko kaste toimittaa ilman.

Ei enää vain kirkon käsissä

Kirkolliskokouksen perustevaliokunta kuuli mietintöä varten kummiutta tutkineita tutkijoita ja tiedusteli protestanttisilta kumppanuuskirkoilta näiden kaste- ja kummikäytänteistä.

Lisäksi muistiota varten tarkasteltiin, miten kummiutta on viime vuosikymmeninä käsitelty kirkolliskokouksessa.

– Tuli selväksi, että kummius on tosi tärkeä instituutio Suomessa. Sekin heijastaa sitä, minkä takia kummiudesta on keskusteltu kirkolliskokouksessa niin usein, Vaura pohti.

Vaikka kummius koetaan suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen hyvin tärkeäksi, Vauran mukaan kirkko ei enää yksin pysty määrittelemään, mitä kummius kulttuurisesti ihmisille merkitsee.

– Kummius ei ole enää vain kirkon käsissä, vaan se on lähtenyt elämään myös kirkon ulkopuolella, Vaura sanoi.

– Yhteiskunta on muuttunut, ja ihmiset ovat eri taustoista, hän lisäsi.

Valiokunta arvioi selvityksessään, että kummien määrän sääntelyn purkamisella voi jatkossa olla vaikutuksia rippikoulun käyvien määrään. Osalle nuorista mahdollisuus toimia kummina on ollut peruste rippikoulun käymiseen.

– Aika näyttää, miten se mahdollisesti vaikuttaa. Tuskin siinä mitään romahdusta tulee, Vaura sanoi.

– Ajattelen, että rippikoulu on osa nuorisokulttuuria. Ei kummius välttämättä kuitenkaan ole niin keskeinen syy rippikoulun käymiseen.