Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja yli 200 miljoonalla eurolla

Kela kertoo maksaneensa viime vuonna opintotukea yli 900 miljoona euroa. Se on 24 prosenttia eli liki 230 miljoona euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Syynä menojen kasvuun on opiskelijoiden siirtyminen yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle elokuussa 2025.

Asumislisän menot kasvoivat voimakkaasti: vuonna 2025 opintotuen asumislisää maksettiin yli 165 miljoonaa euroa.

Kelan mukaan myös opintorahamenot ja opintotukea saaneiden määrä kasvoivat viime vuonna. Lisäksi opintovelallisten määrä kääntyi kasvuun kahden laskuvuoden jälkeen.

Viime vuoden joulukuussa keskimääräinen opintotuki oli hieman yli tuhat euroa. Yliopisto-opiskelijoilla se oli tätä suurempi, ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla matalampi. Lukuun sisältyvät opintoraha, asumislisä ja lainatakaus.

Viime lukuvuonna opintotukea sai kaikkiaan yli 306 000 opiskelijaa.