Suomalaisten ykköstoiveena työllisyyden parantaminen, kertoo Evan kysely

Suomalaiset odottavat seuraavalta hallitukselta erityisesti työttömyyden vähentämistä. Viisi kuudesta suomalaisesta toivoo työllisyyden parantamiselle nykyistä enemmän huomiota, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) kyselystä.

Työllisyyttä painottavien osuus on huomattavasti suurempi kuin edellisten eduskuntavaalien alla tehdyssä kyselyssä. Se on myös ainoa aihe, jota vastaajien enemmistö (53 prosenttia) toivoo painotettavan paljon nykyistä enemmän.

Valtion velkaantumisen pysäyttämistä painottaisi joko paljon tai hieman nykyistä enemmän 53 prosenttia vastaajista. Osuus on pudonnut roimasti edellisvaaleista, jolloin aihe oli hallitusohjelmatoiveiden kärjessä.

Työllisyydenhoidon jälkeen tärkeyslistan kärjessä ovat terveydenhuolto ja hoidonsaannin turvaaminen sekä vanhustenhoidon tason parantaminen. Näihin panostamista toivoo kolme neljästä vastaajasta. Myös rikollisuuden ja jengiväkivallan torjumista pidetään tärkeänä.

Tulokset perustuvat noin 2 000:n iältään 18–79-vuotiaan vastauksiin. Kyselyn toteutti Taloustutkimus 8.–22. syyskuuta. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.