Aalto-yliopiston professoria Vesa Puttosta syytetään markkinoiden manipuloinnista

Aalto-yliopiston rahoituksen professoria Vesa Puttosta syytetään markkinoiden manipuloinnista.

Syyte on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa lokakuun loppupuolella. Epäilty rikos on tapahtunut tammikuun 2021 ja elokuun 2022 välisenä aikana.

Puttonen kertoo viestipalvelu X:ssä kiistävänsä syyllistyneensä rikokseen. Hän sanoo, että on toiminut täysin laillisesti eikä ole saanut käytännössä lainkaan taloudellista hyötyä.

Puttonen on Suomen tunnetuimpia sijoittamisen ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoita.