Suojelupoliisin eli supon entisen päällikön Antti Pelttarin syytteiden käsittely alkaa perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa.
Pelttari on syytteessä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Näistä jälkimmäinen kuuluu maanpetosrikoksiin, ja siitä voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta.
Tutkinnanjohtajien mukaan supon toiminnassa epäillään käytetyn siviilihenkilöitä siten, että he ovat saaneet tietää salassa pidettävää tietoa ja voineet käsitellä sitä valvomattomasti. Syyttäjä katsoo tekojen ajoittuvan vuosiin 2014–2024.
Laajassa vyyhdissä on yhteensä seitsemän syytettyä. Syytteessä on muun muassa supon vastatiedusteluosaston osastopäällikkönä toiminut Pertti Haaksluoto.
Pelttari aloitti vuoden 2024 alussa eduskunnan pääsihteerinä. Hän on ollut pidätettynä virantoimituksesta viime vuoden kesästä lähtien.