Poliisin ja sähköpotkulautailijan kohtaaminen oli päättyä "pahimmalla mahdollisella tavalla" – vakava muistutus juhlijoille

Poliisi sai pyhäinpäivän viikonloppuna useita ilmoituksia ampuma-aseen kanssa liikkuvista henkilöistä. Loppujen lopuksi kyse oli kuitenkin asejäljennöksistä tai aidon näköisistä leikkiaseista. Viikonloppuna vietettiin pyhäinpäivän ohessa myös halloweenia, mikä innosti ihmisiä juhlimaan ja pukeutumaan.

Yhdessä tapauksista sähköpotkulautailija piti näkyvästi hallussaan aidon näköistä asejäljitelmää. Poliisi oli varautunut käyttämään voimakeinoja, ja tilanne oli poliisin mukaan päättyä "pahimmalla mahdollisella tavalla".

– Onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin, vaikka pahemminkin olisi voinut käydä, sanoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta tiedotteessa.

Arvelin muistuttaa, ettei poliisi voi ilmoituksen saatuaan tietää, onko kyseessä oikea ampuma-ase vai jotain muuta. Siksi poliisi varautuu ampuma-asetehtäviin merkittävillä resursseilla.

Ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavien esineiden hallussapito on kielletty laissa. Kiellon rikkomisesta voi seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

– Turvallisuus ja turvallisuuden tunne muodostuvat osaltaan yhteisesti sovittujen sääntöjen noudattamisesta. Se on jokaisen vastuulla, Arvelin sanoo.