Paavi Leo luonnehtii vointiaan varsin hyväksi matkallaan Etelä-Amerikkaan. Leo kertoi terveydentilastaan medialle lentokoneessa perjantaina.
Paavin pariviikkoinen matka alkaa Uruguaysta. Paavi kertoi olleensa vakuuttunut, että matkan piti toteutua, vaikka ajatus raskaasta matkustamisesta myös arvelutti joitain tahoja.
– Kiitos Jumalan ja erinomaisen lääketieteellisen hoidon olen täällä tänään ja melko hyvässä kunnossa, Leo sanoi.
Paavi vierailee myös Perussa ja Argentiinassa. Hänen kiertomatkansa sisältää neljätoista paikkakuntaa ja kymmeniä tapaamisia ja puheita. Matkalla on mukana Vatikaanin mukaan yli 80 median edustajaa.
Leolta leikattiin syöpäkasvain keuhkosta alle kuukausi sitten roomalaisessa sairaalassa. Kasvaimen on kerrottu löytyneen varhaisessa vaiheessa.
Paavin matkasta kertoo muun muassa Vatican News.