Yhdysvallat evakuoinut Afganistanista yli 70 000 ihmistä elokuun puolivälin jälkeen – Biden aikoo pitää vetäytymisaikataulustaan kiinni 25.8.2021 13:34
Taleban julisti perustaneensa Afganistanin islamilaiseksi emiraatiksi nimeämänsä valtion 19.8.2021 19:25
EKP:n Lagarde: Koronan deltavariantti aiheuttaa kasvavaa epävarmuutta euroalueen taloudelle 22.7.2021 19:12
Kansainvälinen valuuttarahasto nosti ennusteitaan talouskasvusta: Yhdysvallat kiihdyttää yli kuuden prosentin kasvuun tänä vuonna 6.4.2021 17:39
Yksi graafi näyttää, miksi koronarokotteiden jakelu on hidasta EU-maissa – USA:ssa rokottaminen etenee, koska Joe Biden omaksui Trumpin politiikan 27.3.2021 10:58
EKP piti korot ennallaan – Lagarden mukaan pandemia aiheuttaa yhä "merkittäviä riskejä" euroalueen taloudelle 21.1.2021 20:49
Uutisanalyysi | Historiallisen suuri elvytys on jatkoa EU:n talouspoliittiseen käännökseen vasemmalle – selvää suuntaa unionilla ei silti ole 20.8.2020 7:15
Beirutin valtaisan räjähdyksen aiheuttaneen ammoniumnitraattilastin takana venäläisomisteinen konkurssivarustamo – "Kirjoitin Putinille joka päivä" 7.8.2020 13:50
Suomalaisprofessori: Beirutin räjähdys lisää Libanonin poliittisia jännitteitä entisestään 5.8.2020 17:06
Ruotsissa perutaan tämän vuoden Nobel-juhla koronan vuoksi, Euroopan junissa suositellaan kasvomaskien käyttöä 21.7.2020 20:08
Thaimaassa on kuukausien tauon jälkeen avattu taas uimarannat ja Pariisissa puistot – maailmalla puretaan rajoituksia vaihtelevassa epidemiatilanteessa 1.6.2020 14:20
Jopa 86 miljoonaa lasta vaarassa pudota köyhyyteen koronaviruksen seurauksena tänä vuonna 28.5.2020 10:54
Saakashvilin värikkäissä vaiheissa jälleen uusi käänne – tekee paluuta Ukrainan politiikaan 24.4.2020 19:37
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puoltaa suoria koronatukia yrityksille – konkurssien ja työttömyyden torjunta keskeistä 22.4.2020 17:52
Afrikan mantereella raportoitu toistaiseksi noin tuhat koronaviruskuolemaa – todellinen tartuntamäärä hämärän peitossa 18.4.2020 16:23
Kiinan 30 vuoden kasvujuhla päättyi – talous supistui lähes seitsemän prosenttia alkuvuonna 17.4.2020 9:52
G20 päätti velkahelpotuksista köyhille maille ja toivoo samaa yksityisiltä luotonantajilta 15.4.2020 19:15
IMF:n toimitusjohtaja kertoo taantuman alkaneen – ja siitä tulee pahempi kuin 2009 talouskriisin jälkeen 27.3.2020 20:46
G20-maat lupasivat yhtenäisen linjan koronaa vastaan – tukitoimia yhteensä yli 4,5 biljoonan euron edestä 26.3.2020 19:00