Business Finland perii yrityksille myöntämäänsä rahoitusta takaisin myös Keski-Uudellamaalla 17.7.2021 9:00
Lentokenttien valtionavut eivät ole parantaneet Lappeenrannan, Mikkelin ja Seinäjoen saavutettavuutta – tuet eivät kuitenkaan ole uhan alla 8.6.2021 13:15
Maanpuolustuskoulutusyhdistys saa taas valtionavustusta – puolustusministeriö jatkaa kuitenkin yhdistyksen kirjanpidon selvittelyä 2.6.2021 15:20
Valtuusto käsittelee kaupunkikehitysjohtajan valintaa maanantaina – virkavaali keskiviikkona 23.5.2021 20:50
Puolustusministeriö laittoi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtionavustuksen jäihin – MPK on tapauksesta ihmeissään 10.5.2021 13:54
Yle: Suomalaisten koronarokote vaakalaudalla – hanke jäämässä ilman riittävää Business Finlandin rahoitusta 7.5.2021 11:28
Sunnuntaisuomalainen | "Kuin saisi avokämmenellä naamaan" – Koronakevät oli yrittäjä Jani Sinervirran, 46, elämän shokeeraavin taloudellinen kriisi, mutta sitten alkoi tulla hyviä uutisia 19.4.2021 10:00
Korona-aikana ihmisillä aikaa havainnoida ympäristöä – Keski-Uudenmaan ympäristökeskus saa ennätysmäärän huoli-ilmoituksia hajusta, melusta ja roskista 9.4.2021 6:00
EU:n koronaelvytyksessä on kyse muustakin kuin elpymispaketista – ilmassa on huoli toimien riittävyydestä 6.4.2021 12:25
SK: Business Finlandin Yhdysvaltojen yhtiöstä katosi lähes viisi miljoonaa dollaria – toimistopäällikkö kävi 100 000 dollarin lomamatkalla, remontoi kotiaan ja osti lahjoja 1.4.2021 15:26
Finnvera: Yritysten omistajanvaihdosten suma on purkautumassa – rahoitus on noussut ennätystasolle alkuvuoden aikana 17.3.2021 12:24
Puoluerahoitus noussut uuteen ennätykseen – viime vuonna puolueet saivat rahaa 4,3 miljoonaa euroa 25.2.2021 22:15
Järvenpäässä on velkaa 5 100 euroa per asukas – edessä vielä vaikeampia vuosia, kun velkataakka kasvaa 19.2.2021 6:00
Mestiksen loppukauden kohtalo jäi yhä auki – "Täytyy pitää huoli, että myös ensi kaudella kaikki seurat ovat lähtöviivalla" 25.1.2021 20:12
Vuokralaiset ry: "Pienillä asunnoilla ei ole oikeasti suurta kysyntää, vaan niitä kysytään siksi, että muuhun ei ole varaa" – kalliit vuokra-asunnot eivät ratkaise ongelmia 25.1.2021 10:36
Puoluetukea jaetaan tänä vuonna yhtä paljon kuin viime vuonna eli vajaat 36 miljoonaa 21.1.2021 17:27
Olympiastadionin remontin hinta paisui vajaasta 200 miljoonasta yli 330 miljoonaan – tarkastusvirasto: "Ohjausryhmä ei kyennyt asianmukaisesti suoriutumaan tehtävästään" 20.1.2021 11:23
Olympiastadionin perusparannusrahoituksen viranomaisvalvonta oli puutteellista, arvioi tarkastusvirasto – uudistamishankkeen kustannusarvio nousi kahdeksassa vuodessa yli 130 miljoonaa euroa 20.1.2021 9:48
EU:n uuden budjettikauden maatalouspolitiikka sisältää uusia ympäristövelvoitteita – ja mahdollisuuksia myös luistaa niistä 29.12.2020 17:41
Uutta kustannustukea jaettiin ensimmäisen hakupäivän aikana yli kolme miljoonaa euroa 22.12.2020 18:26
Ainolan naapuriin Lepolaan valmistuu asumisoikeusasuntoja ensi syksyksi – ensimmäinen haku käynnissä 12.12.2020 13:59
Kova hinku asumisoikeusasuntoihin, etenkin isot perheasunnot nyt erityisen kysyttyjä – houkuttavia tekijöitä riittää 1.12.2020 11:56
Kuntien toimintakulut ja verotulot jatkoivat kasvuaan – vuosikatteet plussan puolella 20.11.2020 10:21
Kuntien koronamenetykset ja valtiolta saadut tuet eivät aina täsmää – osa kunnista pääsee saamapuolelle, osa jää miinukselle 19.11.2020 15:40
Kuntaliitto kritisoi joukkoliikenteen koronatuen ehtoja – kieltäisivät hintojen korotukset ja palvelujen karsinnan 14.11.2020 8:23
Uutissuomalaisen debatti | Professori Lasse Lehtonen varoittaa: Sote-uudistus uhkaa lisätä terveyseroja – "Terveydenhuollon rahoitusta on Suomessa leikattu ja vastaava summa annettu vuokratukena asuntosijoittajille" 7.11.2020 13:57
Finnveralta uusi tulosvaroitus – luottotappiovaraukset kasvaneet kesän jälkeen 600 miljoonalla 3.11.2020 18:22
Keusote sai 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta – osatyökykyisten työllistymistä kehitetään 27.10.2020 13:40
Uusi asumisoikeuslakiesitys saa kovaa kritiikkiä – ympäristöministeriöstä tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle 23.10.2020 13:33
Tuusulan kunta jakoi 608 000 euroa tukea yksinyrittäjille – hakemuksia hyväksyttiin 304 20.10.2020 9:00
Valtiovarainministeriö ei esitäkään kansallista uutistoimistotukea – tuki olisi merkittävä talousvaikeuksista kärsineelle STT:lle 16.10.2020 16:17
Tuhansia nuoria valmennetaan työelämään Uudellamaalla – uusi palvelu maksaa miljoonia euroja 9.10.2020 11:55
Neste, Fortum, Metsä Group ja Nokia sitoutuneet lisäämään tutkimusta Suomessa – luvassa satojen miljoonien eurojen investoinnit ja satoja uusia työpaikkoja 28.9.2020 9:30
Uutissuomalaisen debatti | Postin Turkka Kuusiston mukaan sanomalehtien jakelu tarvitsee pikaisesti tukea valtiolta, jotta kulut eivät nouse liian suuriksi 26.9.2020 15:38