Esitys: Järvenpää hyvittää päivähoitomaksuja poikkeusolon ajalta – talousvaikutus olisi noin 170 000 euroa 19.4.2020 9:09
Keravalta iso kädenojennus lapsiperheille: kotona olevilta lapsilta ei peritä nyt lainkaan päiväkotimaksuja – "Maksetut maksut palautetaan" 19.4.2020 9:08
Koronakyltit muistuttavat kahden metrin turvaväleistä – "Mummon luona emme nyt uskalla käydä, vaan tyydymme soittelemaan" 13.4.2020 9:59 Kauppojen kotitoimituksissa syntyi ruuhkaa – koronaviikko on mennyt Keski-Uudellamaalla monin paikoin opetellessa 13.4.2020 9:59 Koronakyltit ilmestyvät keskiviikkona Järvenpään katukuvaan 13.4.2020 9:59 Vapaaehtoinen tuo ruokakassin ikäihmisen ovelle – Järvenpäässä 20 kaupungin työntekijää soittaa avuntarpeesta yli 5 500 ihmiselle 13.4.2020 9:59
Kauppojen kotitoimituksissa syntyi ruuhkaa – koronaviikko on mennyt Keski-Uudellamaalla monin paikoin opetellessa 13.4.2020 9:59
Vapaaehtoinen tuo ruokakassin ikäihmisen ovelle – Järvenpäässä 20 kaupungin työntekijää soittaa avuntarpeesta yli 5 500 ihmiselle 13.4.2020 9:59
Seitsemän perhettä altistui koronalle lastensairaalassa, kertoo Yle 13.4.2020 9:59 Sipoolaisen K. Hartwallin entinen toimitusjohtaja on menehtynyt koronaan 19.4.2020 9:07 Juuri nyt: Lastensairaalassa koronaa – 24 altistunut 13.4.2020 10:00 Koronaan on kuollut kolme ihmistä Suomessa – THL: "Riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko maassa" 13.4.2020 9:59 Puolustusvoimissa on varmistettu kahdeksan koronatapausta 13.4.2020 9:59
Koronaan on kuollut kolme ihmistä Suomessa – THL: "Riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko maassa" 13.4.2020 9:59
Keravan turvallisuusjohtaja lupaa, että ruoka ja bensa riittävät, vaikka Uusimaa eristettäisiin 13.4.2020 9:59 Melkein kaikki koronaviruksen tehohoitopotilaat ovat Helsingin miljoonapiirin alueella 13.4.2020 9:59 STT:n tieto: Hallitus on kallistumassa koko Uudenmaan maakunnan eristämiseen – maakunnan rajan yli pääsevät pyritään määrittelemään 13.4.2020 9:59 Tämä kaikkien tulisi tietää koronasta: Miten suojautua ja suojella muita virukselta, jota oireetonkin voi tartuttaa? 13.4.2020 10:00
Melkein kaikki koronaviruksen tehohoitopotilaat ovat Helsingin miljoonapiirin alueella 13.4.2020 9:59
STT:n tieto: Hallitus on kallistumassa koko Uudenmaan maakunnan eristämiseen – maakunnan rajan yli pääsevät pyritään määrittelemään 13.4.2020 9:59
Tämä kaikkien tulisi tietää koronasta: Miten suojautua ja suojella muita virukselta, jota oireetonkin voi tartuttaa? 13.4.2020 10:00
Vauvan laskettu aika on keskiviikkona: – Keravalaisnainen: "Mieluummin synnytys nyt kuin sitten kun tautipiikki on huipussaan" 13.4.2020 9:59 Koronavirus saa myös auttajat liikkeelle – uusi rahankeräyslaki mahdollistaa tukikeräykset aikaisempaa helpommin 19.4.2020 9:25 Hengistyssuojaimista tuli jo pulaa koronaepidemian takia osassa Suomea – Myös muut kriittiset alat kuin sairaanhoito tarvitsevat suojia 13.4.2020 10:00
Koronavirus saa myös auttajat liikkeelle – uusi rahankeräyslaki mahdollistaa tukikeräykset aikaisempaa helpommin 19.4.2020 9:25
Hengistyssuojaimista tuli jo pulaa koronaepidemian takia osassa Suomea – Myös muut kriittiset alat kuin sairaanhoito tarvitsevat suojia 13.4.2020 10:00
Vain alle kymmenen prosenttia lapsia lähiopetuksessa ensi viikolla – kaupunginjohtaja kiittää vanhempia vastuullisuudesta 13.4.2020 10:00 Pääministeri Marin HS:lle: Suomi on toiminut koronaviruskriisin hoidossa oikea-aikaisesti 13.4.2020 10:00 Suomi aloittaa valmistelut rajojen sulkemiseksi, valmiuslaki otetaan käyttöön, lähiopetus kouluissa keskeytetään 13.4.2020 10:01 Kaikki 1.–3.-luokkalaiset voivat mennä kouluun – "Ei ole kuitenkaan pakko" 19.4.2020 9:23
Pääministeri Marin HS:lle: Suomi on toiminut koronaviruskriisin hoidossa oikea-aikaisesti 13.4.2020 10:00
Suomi aloittaa valmistelut rajojen sulkemiseksi, valmiuslaki otetaan käyttöön, lähiopetus kouluissa keskeytetään 13.4.2020 10:01
Rytmi pitää arjen kasassa 13.4.2020 10:00 JäPS kohtaa avauksessa Lahden Reippaan digitaalisesti – "Tavoitteena on, että mahdollisimman moni sen näkisi" 13.4.2020 10:00 Jari Sinkkonen ja opetusneuvos näkevät koululaisten haasteet korona-aikana: "Ei saa mennä lomailuksi" 19.4.2020 9:50 Koululaisten etätyö alkaa ja läppäreitäkin saa kouluilta lainaan – rehtori pitää suurimpana haasteena nuorten itseohjautuvuutta 13.4.2020 10:00
JäPS kohtaa avauksessa Lahden Reippaan digitaalisesti – "Tavoitteena on, että mahdollisimman moni sen näkisi" 13.4.2020 10:00
Jari Sinkkonen ja opetusneuvos näkevät koululaisten haasteet korona-aikana: "Ei saa mennä lomailuksi" 19.4.2020 9:50
Koululaisten etätyö alkaa ja läppäreitäkin saa kouluilta lainaan – rehtori pitää suurimpana haasteena nuorten itseohjautuvuutta 13.4.2020 10:00
Häät ja kastetilaisuudet on helpompi siirtää kuin hautajaiset – seurakuntien kylmätilat ratkaisevat 13.4.2020 10:00 Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta" 5.5.2020 13:57 Kirkko muutti kastekäytäntöään – lapselle riittää jatkossa vain yksi kummi 4.5.2020 14:24 Sairaala luovutti väärän vainajan – tuhkattiin ennen kuin virhe paljastui 5.5.2020 7:56
Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta" 5.5.2020 13:57
Helsinki julkisti nipun uusia koronatoimia – 300000 euron pika-avustus, kouluruokailu jatkuu 19.4.2020 9:23
Neljän lapsen kotikoulupäivä vanhempien työpaikalla oli "kaoottinen" – Äiti yllättyi koulutöiden työteliäisyydestä 13.4.2020 10:00 Keravalainen sairaanhoitajapariskunta ei voi tehdä etätöitä – onneksi perheen koululainen saa jatkaa koulunkäyntiä 13.4.2020 10:00 Koululaisten etätyö alkaa ja läppäreitäkin saa kouluilta lainaan – rehtori pitää suurimpana haasteena nuorten itseohjautuvuutta 13.4.2020 10:00 Korona ajaa kouluja etäopetukseen, mutta kaikilla ei ole siihen edes välineitä 13.4.2020 10:01
Keravalainen sairaanhoitajapariskunta ei voi tehdä etätöitä – onneksi perheen koululainen saa jatkaa koulunkäyntiä 13.4.2020 10:00
Koululaisten etätyö alkaa ja läppäreitäkin saa kouluilta lainaan – rehtori pitää suurimpana haasteena nuorten itseohjautuvuutta 13.4.2020 10:00
Terveydenhoitajia Keravan kouluissa - Järvenpäässä ja Tuusulassa ohjataan päivystykseen 13.4.2020 10:00 Miksi Järvenpää sulki koulut kokonaan? – opetusjohtaja vastaa 13.4.2020 10:00 Keravalainen sairaanhoitajapariskunta ei voi tehdä etätöitä – onneksi perheen koululainen saa jatkaa koulunkäyntiä 13.4.2020 10:00
Keravalainen sairaanhoitajapariskunta ei voi tehdä etätöitä – onneksi perheen koululainen saa jatkaa koulunkäyntiä 13.4.2020 10:00
Li Andersson puolusteli päiväkotien aukioloa: "Mikäli varhaiskasvatuksen yksiköt suljetaan, niin kasvaa todennäköisyys sille, että hoitovastuu siirtyy isovanhemmille" 13.4.2020 10:00 Yrityksillä ennätysnopea lomautusaalto – Kauppakamari: "Kyselyjä tulee kaikilta aloilta" 13.4.2020 10:00 Sosiaaliala on huolissaan kotiin jäävistä koululaisista: "Kymmeniätuhansia lapsia jää vaille turvallista päiväohjelmaa" 19.4.2020 9:50 Hallitus sulkee kaikki koulut koronan vuoksi, ei päiväkoteja – tiukka valmiuslaki voimaan 13.4.2020 10:01 Korona sulkee nyt kokonaisen ravintolaketjun – HOK-Elanto laittaa kiinni kaikki ravintolansa, näin 800 työntekijälle käy 13.4.2020 10:00
Yrityksillä ennätysnopea lomautusaalto – Kauppakamari: "Kyselyjä tulee kaikilta aloilta" 13.4.2020 10:00
Sosiaaliala on huolissaan kotiin jäävistä koululaisista: "Kymmeniätuhansia lapsia jää vaille turvallista päiväohjelmaa" 19.4.2020 9:50
Hallitus sulkee kaikki koulut koronan vuoksi, ei päiväkoteja – tiukka valmiuslaki voimaan 13.4.2020 10:01
Korona sulkee nyt kokonaisen ravintolaketjun – HOK-Elanto laittaa kiinni kaikki ravintolansa, näin 800 työntekijälle käy 13.4.2020 10:00
Keravalainen sairaanhoitajapariskunta ei voi tehdä etätöitä – onneksi perheen koululainen saa jatkaa koulunkäyntiä 13.4.2020 10:00 Koululaisten etätyö alkaa ja läppäreitäkin saa kouluilta lainaan – rehtori pitää suurimpana haasteena nuorten itseohjautuvuutta 13.4.2020 10:00 Järvenpää sulkee ainoana Keski-Uudenmaan kuntana koulunsa kokonaan 13.4.2020 10:00 Jari Sinkkonen ja opetusneuvos näkevät koululaisten haasteet korona-aikana: "Ei saa mennä lomailuksi" 19.4.2020 9:50
Koululaisten etätyö alkaa ja läppäreitäkin saa kouluilta lainaan – rehtori pitää suurimpana haasteena nuorten itseohjautuvuutta 13.4.2020 10:00
Jari Sinkkonen ja opetusneuvos näkevät koululaisten haasteet korona-aikana: "Ei saa mennä lomailuksi" 19.4.2020 9:50
Järvenpää sulkee muutamia päiväkoteja keskiviikosta alkaen, esiopetus pois kouluilta – Keravalla ja Tuusulassa päiväkodit auki 19.4.2020 9:51
Päivitetty: Kerava ei suunnittele päiväkotien sulkemista – kunnat selvittävät tänään päivähoitotarpeita ja -maksuja 19.4.2020 9:51
Sosiaaliala on huolissaan kotiin jäävistä koululaisista: "Kymmeniätuhansia lapsia jää vaille turvallista päiväohjelmaa" 19.4.2020 9:50
Korona rokottaa myös tivolihuveja: Tivoli Sariola jättää avausetapin väliin, Suomen Tivoli ei tule Järvenpäähän ainakaan keväällä 19.4.2020 9:49
HopLop lomautti kaikki työntekijät Keravalla – Yrittäjät pitävät toimintaa käynnissä 13.4.2020 10:01 Koronavirus sai liikuntakeskukset tehostamaan siivousta – Hoplopeissa varauduttu puistojen perusteellisiin desinfiointeihin 13.4.2020 10:02
Koronavirus sai liikuntakeskukset tehostamaan siivousta – Hoplopeissa varauduttu puistojen perusteellisiin desinfiointeihin 13.4.2020 10:02
Keusoten palveluihin supistuksia koronatilanteen vuoksi – muutokset koskevat neuvoloita sekä mielenterveys- ja päihdepalveluja 13.4.2020 10:01 Ensimmäinen tehohoitotapaus Husissa koronan vuoksi 13.4.2020 10:01 Koronan leviäminen talousveden välityksellä epätodennäköistä – suurin uhka on henkilökunnan laajamittainen sairastuminen 13.4.2020 10:01 Suomessa voi olla jo yli 7 000 koronaan sairastunutta – THL:n pääjohtaja Ylelle: "Määrä mahdollisesti jopa 20–30 kertaa raportoitua enemmän" 13.4.2020 10:01 Perheelliset työntekijät ovat pulassa koronan vuoksi – uraäidit vetoavat työnantajiin viiden kohdan vinkkilistalla 19.4.2020 9:49 Keusote rajoittaa vierailuja sairaaloissa ja hoitolaitoksissa – visiitille vain kaksi henkilöä kerrallaan 13.4.2020 10:01
Koronan leviäminen talousveden välityksellä epätodennäköistä – suurin uhka on henkilökunnan laajamittainen sairastuminen 13.4.2020 10:01
Suomessa voi olla jo yli 7 000 koronaan sairastunutta – THL:n pääjohtaja Ylelle: "Määrä mahdollisesti jopa 20–30 kertaa raportoitua enemmän" 13.4.2020 10:01
Perheelliset työntekijät ovat pulassa koronan vuoksi – uraäidit vetoavat työnantajiin viiden kohdan vinkkilistalla 19.4.2020 9:49
Keusote rajoittaa vierailuja sairaaloissa ja hoitolaitoksissa – visiitille vain kaksi henkilöä kerrallaan 13.4.2020 10:01
Perheelliset työntekijät ovat pulassa koronan vuoksi – uraäidit vetoavat työnantajiin viiden kohdan vinkkilistalla 19.4.2020 9:49
Näin puhut lapselle koronaviruksesta ja tunnistat stressin oireet – "Voivat olla vihaisia tai ylikilttejä" 13.4.2020 10:01
Tampere teki ratkaisun: yläkoulujen ja lukioiden oppilaat etäopetukseen maanantaista alkaen 13.4.2020 10:01
Järvenpään koronaohjeet: Koulut ja päiväkodit toimivat, kirjastoon vain 50 – Sibelius -salin keikat perutaan keväältä 19.4.2020 8:15
Koko maan koulujen sulkemiseen korkea kynnys – Snapchatissa valheellinen kuvakaappaus 13.4.2020 10:01 Koronaviruksen tartuntoja Suomessa nyt 155 – THL arvioi, että viruksen voi saada suomalaista joka kolmas tai hiukan useampi 13.4.2020 10:01
Koronaviruksen tartuntoja Suomessa nyt 155 – THL arvioi, että viruksen voi saada suomalaista joka kolmas tai hiukan useampi 13.4.2020 10:01
Nyt opiskellaan koulussa – Ulkomaan opintomatkat jätetään koronan vuoksi tuonnemmaksi Keski-Uusimaan kouluissa 13.4.2020 10:01 Asevelvollisten koulutukseen ja lomajärjestelyihin muutoksia koronatilanteen takia – kertausharjoitukset perutaan 13.4.2020 10:01 Barometri: Ammattikorkeakoulujen tulevaisuudenodotukset myönteiset – uusi rahoitusmalli pakottaa oppilaitokset kilpasille 13.4.2020 10:02
Asevelvollisten koulutukseen ja lomajärjestelyihin muutoksia koronatilanteen takia – kertausharjoitukset perutaan 13.4.2020 10:01
Barometri: Ammattikorkeakoulujen tulevaisuudenodotukset myönteiset – uusi rahoitusmalli pakottaa oppilaitokset kilpasille 13.4.2020 10:02
Opintoreissut menevät myttyyn Keski-Uudellamaalla - Miten käy kerätyille rahoille ja maksetuille matkoille? 13.4.2020 10:02 WHO julisti koronaviruksen pandemiaksi – Ruotsissa ensimmäinen kuolonuhri, Italiassa kuolleita yli 800 13.4.2020 10:02 Hoivakodit tiukensivat ohjeitaan koronan takia: Vältä vierailuja vanhusten luona – "On parempi toimia etukäteen" 13.4.2020 10:02
WHO julisti koronaviruksen pandemiaksi – Ruotsissa ensimmäinen kuolonuhri, Italiassa kuolleita yli 800 13.4.2020 10:02
Hoivakodit tiukensivat ohjeitaan koronan takia: Vältä vierailuja vanhusten luona – "On parempi toimia etukäteen" 13.4.2020 10:02
Uunimakkara ja kasvissosekeitto kouluruoan ykkönen – Mäntsälä ylsi finaaliin 13.4.2020 10:02 Järvenpäässä alkaa ilmainen puistoruokailu lapsille – ruokaa tarjotaan kahdessa paikassa 4.5.2020 14:47 Ruokahävikistä puhuttiin jo sata vuotta sitten – aiemmin tähteet annettiin huonompiosaisille, nykyisin niistä tehdään trendiherkkuja 4.5.2020 14:47
Järvenpäässä alkaa ilmainen puistoruokailu lapsille – ruokaa tarjotaan kahdessa paikassa 4.5.2020 14:47
Ruokahävikistä puhuttiin jo sata vuotta sitten – aiemmin tähteet annettiin huonompiosaisille, nykyisin niistä tehdään trendiherkkuja 4.5.2020 14:47
Keravan kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen: Ali-Keravan koulun tulevaisuudesta päätetään vasta tarkempien selvitysten jälkeen 13.4.2020 10:02 Ali-Keravan koulun porua herättänyt lakkautuspäätös kumottiin toistaiseksi – kaupunginjohtaja haluaa palauttaa asian uudelleen valmisteluun 13.4.2020 10:03 Lakkautetaanko 131-vuotias keravalaiskoulu? – Lakkauttamista vastustava adressi kerännyt jo 150 nimeä 4.5.2020 14:46
Ali-Keravan koulun porua herättänyt lakkautuspäätös kumottiin toistaiseksi – kaupunginjohtaja haluaa palauttaa asian uudelleen valmisteluun 13.4.2020 10:03
Lakkautetaanko 131-vuotias keravalaiskoulu? – Lakkauttamista vastustava adressi kerännyt jo 150 nimeä 4.5.2020 14:46
Muuttunut käsityön opetus hämmentää kouluissa, sillä moni haluaisi yhä pitää teknisen työn ja tekstiilityön erillään – "Eriytyminen poistuu ehkä vasta sitten, kun kaikki opettajat ovat käyneet läpi uuden koulutuksen", sanoo käsityötieteen professori 13.4.2020 10:02
Nurmijärvellä ei koronaa 13.4.2020 10:02 Koronavirus ei aiheuta erityistoimia Sibelius-kisassa – osallistujia saapuu Järvenpäähän 21 maasta, suurin osa kotimajoituksessa 19.4.2020 9:47 Valtiovarainministeri Kulmuni: Hallitusohjelman elvytysmekanismit eivät ainakaan vielä laukea koronan takia 13.4.2020 10:02
Koronavirus ei aiheuta erityistoimia Sibelius-kisassa – osallistujia saapuu Järvenpäähän 21 maasta, suurin osa kotimajoituksessa 19.4.2020 9:47
Valtiovarainministeri Kulmuni: Hallitusohjelman elvytysmekanismit eivät ainakaan vielä laukea koronan takia 13.4.2020 10:02
Louhelan päiväkoti sai jatkoa 13.4.2020 10:02 Järvenpään vanhimman päiväkodin toiminta loppuu – kaupunki saattaa jatkaa Setlementti Louhelan 50-luvulla aloittamaa kasvatustyötä 4.5.2020 14:48 Päiväkotien ongelmista tulee yhä kanteluita – ryhmäkoot ja henkilöstön kelpoisuus herättävät huolta 5.5.2020 10:34 Uusi päiväkoti Hyrylään – teemoina englanti ja taide 4.5.2020 15:03
Järvenpään vanhimman päiväkodin toiminta loppuu – kaupunki saattaa jatkaa Setlementti Louhelan 50-luvulla aloittamaa kasvatustyötä 4.5.2020 14:48
Päiväkotien ongelmista tulee yhä kanteluita – ryhmäkoot ja henkilöstön kelpoisuus herättävät huolta 5.5.2020 10:34
Järvenpää vuonna 2040 – Yleiskaavan ehdotukset esittelyssä torstaina 13.4.2020 10:02 Vanha musiikkiopiston talo myyntilistalla Järvenpäässä – johtokunta jyrähti: "Omat tilat tarvitaan, laadukas opetus turvattava!" 13.4.2020 10:02 Karavaanarit: "Järvenpään leirintäalue herätettävä henkiin!" – työpajoissa ideoitiin pöhinää Vanhiksen vuoteen 13.4.2020 10:03 Perhelän korttelin suunnittelu nytkähti seuraavaan vaiheeseen – Järvenpää järjestää kaikille avoimen tilannekatsauksen 13.4.2020 10:03
Vanha musiikkiopiston talo myyntilistalla Järvenpäässä – johtokunta jyrähti: "Omat tilat tarvitaan, laadukas opetus turvattava!" 13.4.2020 10:02
Karavaanarit: "Järvenpään leirintäalue herätettävä henkiin!" – työpajoissa ideoitiin pöhinää Vanhiksen vuoteen 13.4.2020 10:03
Perhelän korttelin suunnittelu nytkähti seuraavaan vaiheeseen – Järvenpää järjestää kaikille avoimen tilannekatsauksen 13.4.2020 10:03
Helsinkiläisperheet lukitsevat asuinaluevalintansa ennen lapsen kouluikää – Tutkimus: suomenkieliset välttelevät tiettyjä alueita 14.9.2021 20:57 Joka neljännellä lapsiperheellä on vaikeuksia saada rahat riittämään – toimeentulo-ongelmat ovat riski lasten tulevaisuudelle 14.5.2020 18:18 Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä” 28.4.2020 10:17 Lähikouluun jatkossakin kotiosoitteen mukaan – Helsingin kaavailema oppilaaksiottouudistus laimeni palautevyöryn jälkeen 11.4.2020 17:51 Helsinki kartoitti häiriöpaikat 9 asuinalueella – "Olisi kiva, jos lapset voisivat kulkea kouluun näkemättä kaikkea tätä" 28.4.2020 10:41 "Ei kiitos minikodeille" – professori arvostelee koppiasuntoja ja antaa tärkeän muistutuksen: "Kehnosti rakennetut asuinalueet ovat käytännössä ikuisia" 14.5.2020 18:19
Joka neljännellä lapsiperheellä on vaikeuksia saada rahat riittämään – toimeentulo-ongelmat ovat riski lasten tulevaisuudelle 14.5.2020 18:18
Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä” 28.4.2020 10:17
Lähikouluun jatkossakin kotiosoitteen mukaan – Helsingin kaavailema oppilaaksiottouudistus laimeni palautevyöryn jälkeen 11.4.2020 17:51
Helsinki kartoitti häiriöpaikat 9 asuinalueella – "Olisi kiva, jos lapset voisivat kulkea kouluun näkemättä kaikkea tätä" 28.4.2020 10:41
"Ei kiitos minikodeille" – professori arvostelee koppiasuntoja ja antaa tärkeän muistutuksen: "Kehnosti rakennetut asuinalueet ovat käytännössä ikuisia" 14.5.2020 18:19
Tuore kysely: Lasten saanti on vaikuttanut kielteisesti joka viidennen naisen työuraan 13.4.2020 10:03 Vanhempainvapaille lähtee yhä useammin äiti – joka neljäs isä jättää yhden etuuden käyttämättä 19.4.2020 17:05 Kelan maksu-uudistus on huono uutinen monelle lapsiperheelle – uraäideiltä sapiskaa: "Pätkätyö ja silpputyö lisääntyvät" 19.4.2020 16:05
Vanhempainvapaille lähtee yhä useammin äiti – joka neljäs isä jättää yhden etuuden käyttämättä 19.4.2020 17:05
Kelan maksu-uudistus on huono uutinen monelle lapsiperheelle – uraäideiltä sapiskaa: "Pätkätyö ja silpputyö lisääntyvät" 19.4.2020 16:05
Ali-Keravan koulun porua herättänyt lakkautuspäätös kumottiin toistaiseksi – kaupunginjohtaja haluaa palauttaa asian uudelleen valmisteluun 13.4.2020 10:03 Lakkautetaanko 131-vuotias keravalaiskoulu? – Lakkauttamista vastustava adressi kerännyt jo 150 nimeä 4.5.2020 14:46 Keravan uuden koulun ja monitoimitalon hinta nousi viisi miljoonaa euroa – nyt talon arvioidaan maksavan 37 miljoonaa euroa 5.5.2020 14:08 Katso uudet havainnekuvat: 33 miljoonaa euroa maksavan Keravanjoen monitoimitalon työt käyntiin kesällä – ensin puretaan Lapilan koulu 5.5.2020 13:37
Lakkautetaanko 131-vuotias keravalaiskoulu? – Lakkauttamista vastustava adressi kerännyt jo 150 nimeä 4.5.2020 14:46
Keravan uuden koulun ja monitoimitalon hinta nousi viisi miljoonaa euroa – nyt talon arvioidaan maksavan 37 miljoonaa euroa 5.5.2020 14:08
Katso uudet havainnekuvat: 33 miljoonaa euroa maksavan Keravanjoen monitoimitalon työt käyntiin kesällä – ensin puretaan Lapilan koulu 5.5.2020 13:37
Kaupunginjohtaja: Ei rahasta kiinni – Keski-Uudenmaan kunnissa ei odoteta tumput suorina koronaa 4.5.2020 14:46 Vanhanen: Eduskunnassa ei ryhdytä Euroopan parlamentin kaltaisiin rajoitustoimiin koronaviruksen takia 4.5.2020 14:46 Korona tyhjentää apteekkien hyllyjä – käsidesit ja hengityssuojaimet ovat loppumassa tavarantoimittajilta 4.5.2020 14:46 Ihminen jättää jälkeensä voinapin verran mikrobeja joka päivä: siivouspaniikkiin ei silti ole syytä – järki käteen ja rätti kouraan 4.5.2020 14:46
Vanhanen: Eduskunnassa ei ryhdytä Euroopan parlamentin kaltaisiin rajoitustoimiin koronaviruksen takia 4.5.2020 14:46
Korona tyhjentää apteekkien hyllyjä – käsidesit ja hengityssuojaimet ovat loppumassa tavarantoimittajilta 4.5.2020 14:46
Ihminen jättää jälkeensä voinapin verran mikrobeja joka päivä: siivouspaniikkiin ei silti ole syytä – järki käteen ja rätti kouraan 4.5.2020 14:46
Lakkautetaanko 131-vuotias keravalaiskoulu? – Lakkauttamista vastustava adressi kerännyt jo 150 nimeä 4.5.2020 14:46 Katso uudet havainnekuvat: 33 miljoonaa euroa maksavan Keravanjoen monitoimitalon työt käyntiin kesällä – ensin puretaan Lapilan koulu 5.5.2020 13:37
Katso uudet havainnekuvat: 33 miljoonaa euroa maksavan Keravanjoen monitoimitalon työt käyntiin kesällä – ensin puretaan Lapilan koulu 5.5.2020 13:37
Juristi puolustaa raiskattuja ja ahdisteltuja teinityttöjä – Tytöt itkevät ja vihaiset isät katsovat viisaammaksi pysyä poissa käräjiltä 4.5.2020 14:46 Lapsia Instagramissa saalistanut mies tuomittiin vankeuteen yhteensä 36:sta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 5.5.2020 10:33
Lapsia Instagramissa saalistanut mies tuomittiin vankeuteen yhteensä 36:sta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 5.5.2020 10:33
Tuusulassa Kievarin päiväkoti inspiroitui tulevasta kesästä ja nukkekotipedagogiikasta – tältä näyttää lasten suunnittelemat asuntomessut 4.5.2020 14:46 Tuusulan 2020 asuntomessualue sai tyytyväisiä kommentteja – asukkaat karkauspäivän kurkistusreissulla 4.5.2020 14:46 Tältä näyttää Tuusulan Rykmentinpuiston tilaustaide – ensimmäinen teos valmistuu keväällä ennen asuntomessuja 4.5.2020 14:26 Kisa tulevaisuuden huoltoasemasta Tuusulan Rykmentinpuistoon alkoi – villein idea saattaa paljastua parhaimmaksi 5.5.2020 13:38 Tuusula lupaa sähköautojen latauspisteitä Rykmentinpuistoon, mutta niiden rakentamiseen se ei voi velvoittaa 5.5.2020 12:30
Tuusulan 2020 asuntomessualue sai tyytyväisiä kommentteja – asukkaat karkauspäivän kurkistusreissulla 4.5.2020 14:46
Tältä näyttää Tuusulan Rykmentinpuiston tilaustaide – ensimmäinen teos valmistuu keväällä ennen asuntomessuja 4.5.2020 14:26
Kisa tulevaisuuden huoltoasemasta Tuusulan Rykmentinpuistoon alkoi – villein idea saattaa paljastua parhaimmaksi 5.5.2020 13:38
Tuusula lupaa sähköautojen latauspisteitä Rykmentinpuistoon, mutta niiden rakentamiseen se ei voi velvoittaa 5.5.2020 12:30
Harrastusvuorojen hakeminen Tuusulassa alkoi - aikaa pari viikkoa 4.5.2020 14:46 Järvenpään mittava liikuntapuistohanke etenee – rakentaminen voisi alkaa kolmen vuoden päästä 4.5.2020 14:47 Keravan uimahalliin halutaan lisää isoja pukukaappeja, joita on nyt 20–25 prosenttia kaikista kaapeista: "Pieneen on vaikea saada mahtumaan kaikkia tavaroita" – näin vastaa liikuntapomo 4.5.2020 15:04
Järvenpään mittava liikuntapuistohanke etenee – rakentaminen voisi alkaa kolmen vuoden päästä 4.5.2020 14:47
Keravan uimahalliin halutaan lisää isoja pukukaappeja, joita on nyt 20–25 prosenttia kaikista kaapeista: "Pieneen on vaikea saada mahtumaan kaikkia tavaroita" – näin vastaa liikuntapomo 4.5.2020 15:04
Pienen Tom-pojan taistelu leukemiaa vastaan uuvutti äidin – "Kun puhelu loppui, putosin polvilleni lastenhuoneen lattialle" 4.5.2020 14:46 Päivä kerrallaan eteenpäin - Eevamarja Luode-Salonen kertoo mistä on saanut voimaa syöpädiagnoosin jälkeen 19.4.2020 17:05 Laulaja Antti Railio paljasti köyhän lapsuutensa lama-Suomessa – "Perheessä oli syöpää ja MS-tautia ja asuimme ilman sähköä metsän keskellä" 4.5.2020 16:08 Syöpään kuollut Sari Seppälä sai koskettavat jäähyväiset – työkaverit siteeraavat Erinin riipaisevaa kappaletta 5.5.2020 12:31
Päivä kerrallaan eteenpäin - Eevamarja Luode-Salonen kertoo mistä on saanut voimaa syöpädiagnoosin jälkeen 19.4.2020 17:05
Laulaja Antti Railio paljasti köyhän lapsuutensa lama-Suomessa – "Perheessä oli syöpää ja MS-tautia ja asuimme ilman sähköä metsän keskellä" 4.5.2020 16:08
Syöpään kuollut Sari Seppälä sai koskettavat jäähyväiset – työkaverit siteeraavat Erinin riipaisevaa kappaletta 5.5.2020 12:31