Viime vuonna MLL:n lasten ja nuorten puhelimen ja chatin yhteydenotoista vain alle joka viidenteen pystyttiin vastaamaan – chatin aukiolo laajenee lahjoitusten turvin 23.8.2021 15:56
Yön uutiskooste | Kaksi kuoli Kuopiossa, kun henkilöauto suistui sillalta veteen, Englannin kanaalin yli pyrkii yhä useampi siirtolainen 22.8.2021 9:53
Tullin asiakaspalvelun yhteydenotot kolminkertaistuivat heinäkuussa – "Olemme siinä uskossa, että pahin on vielä edessä" 23.7.2021 14:00
Yhteishaku | Meemien Merja vastaa yksin kaikista korkeakoulujen hakutuloksista – "Merjalla on raskas työ", tuumii hahmon tosimaailman esikuva 8.7.2021 20:15
"Lähden Lofooteille, tuloksia ei tule kahteen viikkoon" – Opetushallituksen Merja Väistön hyvästä palvelusta syntyi Jodel-meemi lievittämään korkeakouluhakijoiden tulosjännitystä 7.7.2021 12:03
Jo päiväkoti-ikäisten lasten yksinäisyys huolettaa monia vanhempia – "Kaverittomuudesta kärsivä lapsi saattaa tuntea itsensä näkymättömäksi" 29.5.2021 11:55
Uusi turvatietovaatimus hidastaa postilähetysten tullausta ja aiheuttaa pitkiä viiveitä asiakkaille 16.4.2021 9:25
Korona lopetti suomalaisten vierailut läheisten luona, matkustelun ja shoppailun – myyjä Noora Soltanilla, 32, on jäänyt rahaa säästöön, eikä "miljooniin kenkiin" törsäämistä ole tullut ikävä 3.4.2021 14:51
Järvenpään nuorisoasema muutti uuteen osoitteeseen keskustassa – asema palvelee alueella asuvia ja opiskelevia 13–18 -vuotiaita nuoria 16.1.2021 16:55
Itsemurhan tehneitä muistetaan taas huomenna, tänä vuonna verkossa – Tukea voi osoittaa lataamalla kynttilätunnuksen Facebookiin 14.11.2020 10:05
Koronakriisin pitkittyminen näkyy velkaneuvonnassa – Jopa hyvätuloiset pelkäävät nyt kotinsa menettämistä 19.10.2020 11:05
Uusia päivystäjiä tarvitaan auttamaan rikoksen uhreja – Kurssi alkaa tammikuussa Järvenpäässä 15.10.2020 17:00
Ensi- ja turvakotien liitto: Avunhakijoita enemmän kuin koskaan – erityisesti on lisääntynyt lähisuhdeväkivaltaan haettava apu 24.9.2020 12:33
"Australialainen fani antoi 31 000 euroa" – Moni suomalainenkin on hankkinut arkielämänsä kuvaamisella nettiin hyvät tulot ja pysyvän ammatin 6.9.2020 10:23
Nuoret hakeneet ennätyspaljon apua netistä korona-aikana, yhteydenotot aiempaa vakavampia 3.9.2020 8:08
Koulukiusaamista ei ole saatu kitkettyä puheista huolimatta – kyselyn mukaan sekä kiusatut että kiusaajat kokevat osattomuuden tunnetta muita enemmän 18.8.2020 19:49
Kriisipuhelimen linjat paukkuivat, mutta mielenterveyden lähetteiden määrä väheni – asiantuntijat toivovat, ettei avun pyytämistä lykättäisi liikaa 19.7.2020 12:14
Henkinen väkivalta | Entinen puoliso piinaa yhä useampaa – avun saaminen tyssää usein jo alkumetreille 25.6.2020 20:05 Henkinen väkivalta | Ex-puolisonsa vuosia kiusaama Jenni pelkää hakea lähestymiskieltoa – "Jos joku haluaa kiusata Suomessa toisen hengiltä, se on mahdollista" 25.6.2020 20:05 Koronaa käytetty kontrolloinnin ja henkisen väkivallan välineenä, kerrotaan väkivaltatyön palveluista 11.4.2020 18:10 Panu, 35, kärsi vuosia vaimonsa rähjäämisestä mutta pelkäsi menettävänsä lapsensa, jos eroaa – "Kun saapas lensi ensimmäisen kerran, tajusin, ettei tämä ole normaalia" 23.4.2020 13:32 Etsintäkuulutus sosiaalisessa mediassa voi olla rikos tai jotain vieläkin pahempaa – "On haettu havaintoja ex-puolisosta tai lapsesta väittämällä heitä kadonneiksi" 12.4.2020 7:01
Henkinen väkivalta | Ex-puolisonsa vuosia kiusaama Jenni pelkää hakea lähestymiskieltoa – "Jos joku haluaa kiusata Suomessa toisen hengiltä, se on mahdollista" 25.6.2020 20:05
Koronaa käytetty kontrolloinnin ja henkisen väkivallan välineenä, kerrotaan väkivaltatyön palveluista 11.4.2020 18:10
Panu, 35, kärsi vuosia vaimonsa rähjäämisestä mutta pelkäsi menettävänsä lapsensa, jos eroaa – "Kun saapas lensi ensimmäisen kerran, tajusin, ettei tämä ole normaalia" 23.4.2020 13:32
Etsintäkuulutus sosiaalisessa mediassa voi olla rikos tai jotain vieläkin pahempaa – "On haettu havaintoja ex-puolisosta tai lapsesta väittämällä heitä kadonneiksi" 12.4.2020 7:01
Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta" 29.5.2020 20:14
Normaali.fi -chatissa voi kertoa mistä vain ja tehdä vaikka huolitestin – "Monen nuoren elämää piinaavat huolet, joista he eivät uskalla kertoa kenellekään" 28.5.2020 13:29
Nyt on aika tarkistaa esitäytetyn veroilmoituksen tiedot – tietojen oikeellisuus omalla vastuulla 4.5.2020 12:28
Chattaile koronasta! – Keusote avaa uuden palvelun: Alueella nyt 136 varmistunutta tartuntaa 15.4.2020 22:20
Poikkeusolojen pelätään lisäävän lähisuhdeväkivaltaa ja pahentavan haavoittuvassa asemassa olevien lasten oloja – "Tämä tilanne 24.3.2020 15:04
Miten läheinen voi huolehtia koronavirukseen sairastuneesta ja turvata samalla oman terveytensä? 24.3.2020 13:43