Kun kahvikuppiin ei voi tarttua – Pirkko Pöntisen sairastama vapina on yleinen mutta vaiettu vaiva 27.5.2022 10:00
Avain mielen ymmärtämiseen voi olla kehoaistissa, sanovat Jyväskylän yliopiston tutkijat – kyky aistia kehonsa olotilaa vaihtelee 27.5.2022 7:14
Lue lisää näköislehdestä: Moni suomalainen pitää nuukuutta hyvänä – Tea Rèn sanoo tehneensä siitä taidetta 24.5.2022 10:12
Psyykkinen sairaus vaikuttaa läheisiinkin: Venla Kuoppamäen kirja kertoo Oskari-pojan elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa 15.5.2022 9:00
Kansaneläkelaitos: Mielenterveyssyistä johtuvat sairaspoissaolot kasvoivat Suomessa – "On herättävä kiireellisesti" 10.5.2022 15:27
Mielenterveyssyistä johtuvat pitkät sairauspoissaolot kääntyivät jälleen kasvuun – mielenterveysongelmien vuoksi sairauspäivärahaa saavien määrä kasvanut kuudessa vuodessa yli 60 prosenttia 10.5.2022 13:43
Anniina Laukkanen toivoi ensimmäisen kerran kuolemaa yhdeksänvuotiaana – ”En näe, että masennus poistuisi lopullisesti elämästäni” 10.5.2022 6:00
Päihdemörkö on vaikea ottaa puheeksi – asiantuntija Juha Lantz kertoo, mistä toipuminen lähtee liikkeelle 1.5.2022 21:08
Monet epävakaan persoonallisuushäiriön oireet ovat yleisiä teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla 30.4.2022 9:56
Kevät saa halut syttymään, mutta toisia se vain väsyttää – seksuaaliterapeutti Liina Sievers kertoo, miksi 19.4.2022 6:46 "Valon lisääntyessä alkaa seksiäkin haluta paljon useammin" – lukijat kertovat, miten kevät heihin vaikuttaa 19.4.2022 14:58
"Valon lisääntyessä alkaa seksiäkin haluta paljon useammin" – lukijat kertovat, miten kevät heihin vaikuttaa 19.4.2022 14:58
Nuoret aikuiset puhuvat nykyään avoimesti mielenterveydestään – psykoterapeutti kertoo, mitä vaihtoehtoja terapiaan pääsemiseen on 15.4.2022 16:00
Järvenpääläinen Pirre Raijas mukana isossa musiikin geenitutkimuksessa – "Tulokset muistiin, oppimiseen ja aivojen kuntoon ovat olleet häikäiseviä" 30.3.2022 17:00
Näköislehdessä tänään | Miten auttaa lasta, kun pientä pelottaa? Näköislehdestä löydät psykologin neuvot 15.3.2022 18:00
Narkolepsiaan sairastuneet vaativat käräjillä korvauksia yli kymmenen vuotta sikainfluenssarokotteen ottamisen jälkeen – Lääkevahinkovakuutuspoolin mukaan sairaus diagnosoitiin liian myöhään 8.3.2022 8:34
Miten selvitä sota-ahdistuksesta? SPR: Näistä merkeistä tiedät, että kannattaa hakea keskusteluapua 25.2.2022 12:47
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ahdistaa niin lasta kuin aikuistakin – Psykologi kertoo, miten rauhoitella itseään ja muita 24.2.2022 13:45
Näköislehdessä tänään | "Minun ei tarvitse olla jotain, mitä en ole" – koulukiusattu Johanna Ahokas on saanut itsentuntoa alternativemallina 23.2.2022 18:00
Mielentilatutkimusten määrä on puolittunut, psykoottiset yhä useammin vankilaan – Hannu Lauerma: "Syyntakeettomuutta pelätään rikollispiireissä" 23.2.2022 6:00
Pelicans-kapteeni Joonas Jalvannin rohkea ulostulo – ”Lopulta seinä tuli vastaan” 21.2.2022 18:22 Aleksi Sammaliston kommentti | Joonas Jalvannin pelinavaus on kovempi suoritus kuin yksikään maali tai mestaruus 21.2.2022 15:30
Aleksi Sammaliston kommentti | Joonas Jalvannin pelinavaus on kovempi suoritus kuin yksikään maali tai mestaruus 21.2.2022 15:30
Ahdistuksen hoitoon tarkoitetun lyhytterapiamenetelmän käyttö laajenee koko maahan – tavoitteena on auttaa tänä vuonna 2 000 lasta ja nuorta 15.2.2022 7:30
Tietoisuus Downin oireyhtymästä on lisääntynyt, erilaisuutta hyväksytään eri tavalla kuin ennen 12.2.2022 3:53
Tuore tutkimus: Nämä persoonallisuuden piirteet voivat lisätä muistisairauden riskiä ikääntyneillä jopa 2–3-kertaiseksi 9.2.2022 9:41
Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi: Nuorten hyvinvointi on heikentynyt koko koronakriisin ajan 8.2.2022 7:36
Päihdeasiantuntija Kaarlo Simojoki vertaa somemaailmaa ihmiskokeeseen – "Some on kuin alle 13-vuotiaille olisi joka päivä olutta tarjolla monta tuntia" 8.2.2022 6:00
Masennuksen hoitaminen on tärkeää myös raskausaikana – neljän lapsen äiti: Aivan aluksi en ymmärtänyt, mistä on kyse 2.2.2022 12:42
Korona-ajalla on järisyttävät vaikutukset nuorten mielenterveyteen: nuori tarvitsee elävää vuorovaikutusta, some ja etäyhteydet eivät riitä - "Ehkä tässä on ylikorostunut riskiryhmien ja vanhusten suojeleminen" 2.2.2022 10:20 "Ilmassa on ollut pientä kapinointia säännöksiä vastaan" – Ahtialan nuorisotalolla on puhuttu paljon muustakin kuin koronasta 2.2.2022 8:40 Lahtelaiskouluissa on nähty korona-arjen vaikutukset nuoriin – "Vastaanotoillani näkyy eniten ahdistuneita ja unirytmin muutoksista kärsiviä opiskelijoita", terveydenhoitaja kertoo 2.2.2022 10:20 "Kun korona alkoi, niin se oli ahdistavaa ja pelottavaa. Nyt ei enää pelota" - pyysimme lahtelaisia nuoria kertomaan, mitä he ajattelevat korona-ajasta 2.2.2022 10:21
"Ilmassa on ollut pientä kapinointia säännöksiä vastaan" – Ahtialan nuorisotalolla on puhuttu paljon muustakin kuin koronasta 2.2.2022 8:40
Lahtelaiskouluissa on nähty korona-arjen vaikutukset nuoriin – "Vastaanotoillani näkyy eniten ahdistuneita ja unirytmin muutoksista kärsiviä opiskelijoita", terveydenhoitaja kertoo 2.2.2022 10:20
"Kun korona alkoi, niin se oli ahdistavaa ja pelottavaa. Nyt ei enää pelota" - pyysimme lahtelaisia nuoria kertomaan, mitä he ajattelevat korona-ajasta 2.2.2022 10:21
Mies, oletko huolestunut, ahdistunut tai neuroottinen? Se voi lisätä riskiä näihin sairauksiin 1.2.2022 13:20
Kiinalaisessa lääketieteessä ajatellaan epätasapainon sairastuttavan ihmisen – unettomuutta hoidetaan tunne-elämän kautta 26.1.2022 6:00
Yhä useampi valvoo sängyssään ja kärsii unihäiriöiden aiheuttamista voimakkaista pelkotiloista – psykoterapeutti muistuttaa, mikä unettomuuden hoidossa on tärkeää 26.1.2022 6:00 Kiinalaisessa lääketieteessä ajatellaan epätasapainon sairastuttavan ihmisen – unettomuutta hoidetaan tunne-elämän kautta 26.1.2022 6:00
Kiinalaisessa lääketieteessä ajatellaan epätasapainon sairastuttavan ihmisen – unettomuutta hoidetaan tunne-elämän kautta 26.1.2022 6:00
Kati Eskelinen, 45, vaihtoi alaa – nyt häneltä kysytään toistuvasti Väestöliiton terapiapalveluissa, millainen on hyvä terapeutti? 23.1.2022 13:25
Akuutissa itsemurhavaarassa olevien kriisipuhelut liki kolminkertaistuneet koronapandemian aikana 20.1.2022 8:42
Nyt on tutkittu, miten äidin raskaudenaikainen stressi vaikuttaa lapseen: tyttö- ja poikavauvojen välillä huimia eroja 17.1.2022 14:53
Näköislehdessä tänään | Sairastuminen opetti tervettä itsekkyyttä – "Olen miettinyt paljon sitä, mikä minulle on tärkeää ja mikä taas ei", sanoo fibromyalgiaan sairastunut Annukka Vauhkonen 11.1.2022 18:00
Näkymätön sairaus laittoi Annukka Vauhkosen, 30, elämänarvot uusiksi – "Jos oireita ei näe, niin sairautta tuntuu olevan vaikea ymmärtää" 11.1.2022 6:00
"Perjantaina yritykseni meni konkurssiin, lauantaina tuli toinen avioero ja sunnuntaina lähdin psykiatriseen sairaalaan" – Harri, 51, pääsi irti viinasta ja auttaa nyt muita raitistumaan 4.1.2022 10:57
Terveys | Teppo Uotinen teki ensimmäiset juomalakot jo 13-vuotiaana, mutta pääsi alkoholikoukusta vasta 28 vuotta myöhemmin – Nyt hän kertoo, miksi riippuvaisille ei saa antaa hoidossa yhtään liekaa 27.12.2021 20:05
Myötätunto lisää onnellisuutta ja vaikuttaa myös nukkumiseen: "Myötätuntoisella ihmisellä on keskimääräistä vähemmän univajetta, yöheräilyä ja uniongelmia", tietää professori Mirka Hintsanen 26.12.2021 5:00
Toisin kuin odotettiin, itsemurhien määrä laski koronavuonna 2020 – alhaisempaa lukua saa hakea 1950-luvulta asti 13.12.2021 18:00
Tutkimus: Lähes joka toinen korkeakoulussa opiskeleva nainen kertoo ahdistuksen ja masennuksen oireista – "Etäopiskelu on vähentänyt yhteisöllisyyttä" 13.12.2021 11:43
Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on ahdistuksen ja masennuksen oireita, kertoo tuore tutkimus 13.12.2021 12:33